| Nurmeksen kaupunki > sivistys > kulttuuri > nurmes-talo > Salaperäinen Kötsi |
|
Nurmeksen
kaupunki - Nurmeksen ja Valtimon terveydenhuollon ky -Ikäihmisten verkkopalvelut
|
Salaperäinen Kötsi
Kun nurmekselaisilta kolme vuotta sitten pyydettiin tietoja siitä, miten Kötsinmäki on saanut nimensä, vastauksissa toistui huudahdus kötsin kötsin (tai kötsis kötsis), jolla tehtiin joutavaksi jokin ajatus, tässä tapauksessa ajatus tien tekemisestä nykyiseen Kötsinmäkeen. Selitystarinat saattavat olla ns. kansanetymologioita. Oudoksi käyneelle nimelle on aikoinaan yritetty löytää selitys ja kerrottu erilaisia tarinoita nimen synnystä. Niinpä Hailuoto on lyhentynyt Haililuodosta, mutta kansanetymologia selittää sen tulleen mustalaisen huudahduksesta "hai, luoto". Muutamat paikannimi- ja murretiedot ovat kiinnostavia. Esimerkiksi Jämsässä on ollut Kötsilä-niminen talo, alkuaan torppa. Kötsiä on käytetty leikillisenä tilan nimenä, tai se on merkinnyt "verkkojen kuivatuspaikkaa" ja "kanankoppia". "Vanha kötsi", on sanottu vanhasta, kömpelöstä hevosesta. Kötsikkä on "pitsinnypläyksessä käytettävä pallomainen pitsityyny". Niin on nimitetty myös lihavaa ihmistä. Kötsiä on käytetty joskus "mahaa" merkitsemässä kuten pötsiäkin. Lapsena kuulin Kötsinmäkeä useammin puhuttavan Kötsynmäestä. Jos kötsy kuulostaa sanana oudolta, niin tutumpi lienee takavokaalinen kotsu merkityksessä "myyntikoju". Sana on tarkoittanut Kiihtelysvaarassa myös "kojua, jossa teeriä kuvatetaan". Liekö muuten sattumaa samanalkuisuus sanoissa kota, koti, kotsu ja koju? Sanoilla kötsi ja kotsu näkee kuvailtavan murteissamme tilapäistä ja kevyttä rakennelmaa, joka on ymmärrettävästi pieni ja joka saatetaan päästää huonokuntoiseksikin. Mielikuva tällaisesta rakennelmasta olisi saattanut poikia sanoille murteista tuttuja lisämerkityksiä. Kansan tapa on yhdistää nimenannossa myös ääripäitä. Hankasalmella on muuatta heppoista rakennusta kutsuttu Pahvilinnaksi. Miksipä ei meillä toisinpäin ison ja hienon kirjaston nimi voisi olla tuttu ja helppo Kötsi? Nurmeksessa 28. helmikuuta 1990 Tietoja saatu useilta nurmekselaisilta sekä Sanakirjasäätiön arkistosta ja Nimitoimistosta. Lisäksi lähteinä ovat olleet Toivo Vuorelan Kansanperinteen sanakirja ja R. E. Nirvin Kiihtelysvaaran murteen sanakirja. 4.3.2009 14:01 |
| Terveydenhuollon kuntayhtymä | Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus Oy | Nurmeksen Lämpö Oy | Teamware Pl@za | |