Nurmeksen ev.lut. seurakunta 200 vuotta Näyttely  Kötsin museossa  4.2.-31.12.2010 Avoinna ma – pe 10-16. Vapaa pääsy. Kötsin  museo, Nurmes-talo, Kötsintie 2, 75500 Nurmes. Nurmeksen seurakunnan perustaminen 1700-luvun loppupuolella virisi ajatus Nurmeksen erosta vuosisataisesta yhteydestä Pielisjärven kanssa. Kansan perinteessä eli vielä muisto ajalta ennen vuotta 1651, jolloin kirkkoherra asui Nurmeksessa ja ensimmäinen luterilainen kirkkokin oli täällä. Kansa muisti kuitenkin ulkonaiset tapahtumat: pappi muutti Nurmeksesta Lieksaan ja oli siellä kirkkoherrana niin kuin Hallitius teki, mutta kappelin virallinen perustaminen oli jäänyt käsityksissä hämärämmäksi ja unohtunut. Säilynyt muisto oli se kipinä, josta itsenäistymishanke virisi liekkiin. 1700-luvun puolivälissä ei Nurmeksella ollut kuitenkaan taloudellisia mahdollisuuksia itsenäiseksi seurakunnaksi muodostumiseen, sillä sen väestö (n. 1500  henkeä) oli liian vähälukuinen kantamaan sen vaatimia taloudellisia rasituksia. Vasta väkimäärän  kasvettua lähes kolminkertaiseksi voitiin toden teolla ryhtyä tuohon suureen hankkeeseen. Jo sitä ennen oli toteutunut tärkeä hanke omien käräjien saamiseksi vuonna 1792. Kun kirkkopitäjällä oli eräitä puhtaasti hallinnollisia elimiä, esim. yhteinen verotuslaitos, joka jopa haittasikin käräjäkunnan asiain hoitoa, lisäsi tämäkin osaltaan tarvetta tehdä täydellinen ero. Kauan hautunut ajatus tuli julkisuuteen vuonna 1806, jolloin 15 nurmekselaista isäntää anoi lääninrovastia käymään Nurmeksessa ja  pitämään erokysymyksen johdosta pitäjänkokoukseen. Anomus, päivätty huhtikuun 7.päivänä 1806, sisälsi seuraavaa: ”Täten uskallamme nöyryydessä anoa, että herra Lääninrovasti olisi hyvä ja tekisi matkan tänne Nurmekseen pitääkseen pitäjänkokouksen, jossa voisimme neuvotella muun rahvaan kanssa kauan suunnitellusta hankkeestamme saada Nurmeksen käräjäkunta erikoiseksi kirkkoherrakunnaksi , eroon Pielisjärven pitäjästä, koska meillä siten olisi mukavampi hoitaa hankalia ja monia tehtäviä, kun minkä yksi pappi voi niin suuressa seurakunnassa.” Anottu kokous pidettiin kesäkuun 15.päivänä 1806 lääninrovasti Steniuksen ollessa puheenjohtajana. Kokoontunut kansa kannatti yksimielisesti eroamisajatusta ja esitti, että mahdollisimman pian lähetettäisiin anomus koko pitäjän nimissä maaherralle, jotta hän esittäisi asian kuninkaalle. Seurakunnan itsenäistymistä pidettiin jopa tärkeämpänä kuin käräjäkunnan jakoa. Äärimmäisiin kyliin oli Savon suunnalla matkaa viisi peninkulmaa, samoin Pohjanmaan rajalla oleviin kyliin, Jonkereeseen vielä enemmänkin. Yhden papin oli mahdotonta hoitaa niin laajaa aluetta, mutta jos saataisiin kirkkoherra kappalaisen lisäksi, niin he voisivat ehtiä sairaskäynneille ja muille samanlaisille matkoille useampien luo. Pielisjärven kirkkoherralla oli lisäksi Nurmeksen-matkoillaan esteenä liikenneyhteyksien huonous, sillä Pielinen oli kulkukelvoton kelirikon ja myrskyjen vallitessa, ja Lieksasta Viekiin aiottu tie ei olut vielä valmis. Isojaon ollessa käynnissä olisi helppoa järjestää virkataloille riittävät tilukset. Asia joutui maaherran ja tuomiokapitulin valmisteltavaksi. Pielisjärven emäseurakunta ei vastustanut eroa, ja niin päästiin rovasti Steniuksen kuoltua vuonna 1809 ja keisarillisen majesteetin päätöksen tultua 25.4.1810 toteuttamaan oman seurakunnan perustamista.