Navigaatiovalikko

Palveluohjaus / yhdistykset / avustukset / kansikuva

Yhteisökoordinaattori auttaa yhdistyksiä avustusten haussa

Avustukset

Hyvinvointilautakunnan avustusjärjestelmä

Nurmeksen kaupunki tukee yhdistyksiä toiminta-avustuksella, joka on tarkoitettu järjestöjen sääntömääräiseen toimintaan. Liikunta-avustukset on tarkoitettu liikuntatoimintaa säännöllisesti järjestäville seuroille ja yhdistyksille, nuorisotoiminnan avustuksia voivat hakea säännöllistä nuorisotyötä tekevät seurat ja yhdistykset, kylätoiminta-avustusta voivat saada nuorisoseurat ja kyläyhdistykset tai niihin verrattavat, jotka järjestävät toimintaa, taajamassa ja kylillä, kaikenikäisille. Avustuksia ennalta ehkäisevään työhön voivat hakea sellaiset yhdistykset, joiden varsinainen toiminta ei ole kulttuuri-, kylä-, liikunta-tai nuorisotoimintaa. Yhdistyksen toiminta voi olla esim. suunnattua tietylle ikäryhmälle tai terveyteen liittyvälle kohderyhmälle.

 

Kohdeavustuksia voivat hakea yhteisöt, yritykset ja yksityiset kuntalaiset. Kohdeavustus voidaan myöntää erilaisten yksittäisten yleisötapahtumien ja  paikallisen toiminnan järjestämiseen, mikäli ne on tarkoitettu muille kuin omalle jäsenistölle.

Avustukset ovat haettavissa vuosittain huhtikuun puoliväliin mennessä. Hyvinvointilautakunta päättää myönnettävistä avustuksista toukokuun aikana ja avustuksen maksetaan kesäkuussa.

Avustuksia haetaan sähköisesti. Avustukset kulttuuri-, kylä-, liikunta-, nuoriso- ja ennaltaehkäisevään toimintaan julistetaan haettaviksi helmikuussa ja hakuaikaa on huhtikuun puoliväliin asti.

Katso kirjalliset ohjeet täältä: hakuohjeet  

Katso video-opastus täältä: Nurmeksen kaupungin avustusinfo 2024

Tekstityksen saat päälle Youtuben alapalkista.

 Yhteisökoordinaattori auttaa yhdistyksiä avustusten haussa. Ota yhteyttä juho.luostarinen(at)nurmes.fi tai soita 04010 45723. Myöhässä tulleita hakemuksia ei käsitellä.

Avustusta saaneiden on toimitettava tiliselvitys avustuksen käytöstä avustusta seuraavana vuonna 15.4. mennessä.

  • Kohdeavustusta saaneiden tiliselvityksessä on oltava esim. kopiot kuiteista.
  • Toiminta-avustusta saaneiden on toimitettava vahvistettu toimintakertomus ja tilinpäätös avustusvuodelta.
  • Kuitit voi kopioida hyvinvointipalveluissa.
  • Tilitykset toimitetaan hallintosihteerille hyvinvointipalveluihin, kts. yhteystiedot alta.

Lisäksi tukea toimintaan voi saada tiloista ja välineistä.

Avustusta saaneita Nurmeksen yhdistyksiä ilmoittamaan yhdistyksen tiedot ja toiminta Lähellä.fi-palveluun

Leader-hankkeiden tuki

Yhdistykset tai muut Leader-rahoitteisia hankkeita toteuttavat nurmeslaiset tahot voivat hakea Nurmeksen kaupungilta väliaikaisrahoitusta hankkeiden toteuttamiseksi. Väliaikaisrahoitus on koroton laina ja se voi olla korkeintaan myönnetyn Leader-rahoituksen suuruinen. Lainaa haetaan vapaamuotoisella hakemuksella, jossa on mukana yhdistyksen yhteystiedot, hankkeen perustelut ja tilinumero.  Hakemukseen tulee liittää Leaderin rahoituspäätös ja hankekuvaus. Hakemus toimitetaan kirjaamoon.

Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen järjestöavustukset

Nurmeksen kaupungin avustuksien lisäksi on haettavana Siun soten järjestöavustukset.

Lue hakukriteerit ja -ohjeet tästä linkistä.

Avustukset / yhteystiedot

Kysyttävää hakemuksista tai yhteistyöstä?

Armi Laukkanen vapaa-aikapalveluiden tulosaluepäällikkö Nurmes-talo, Kötsintie 2 75500 Nurmes 04010 45107 armi.laukkanen(at)nurmes.fi

Yhteistyö liikunta-, nuoriso- ja kylätoimintaan

Marjo Säkkinen kulttuuripalveluiden tulosaluepäällikkö Nurmes-talo, Kötsintie 2 75500 Nurmes 04010 45150 marjo.sakkinen(at)nurmes.fi

Yhteistyö kulttuuritoimintaan ja ennaltaehkäisevään toimintaan

Juho Luostarinen ma. yhteisökoordinaattori Nurmes-talo, Kötsintie 2 75500 Nurmes 04010 45723 juho.luostarinen(at)nurmes.fi

Yhteistyö, avustushakemukset, tuki ja neuvonta

Niina Taurovaara hallintosihteeri, hyvinvointipalvelut Nurmes-talo, Kötsintie 2 75500 Nurmes 04010 45104 niina.taurovaara(at)nurmes.fi

Tilitys