Vuosittain jaettavat toiminta- ja kohdeavustukset

Nurmeksen kaupunki tukee kulttuuri-, kylä-, liikunta- ja nuorisotoimintaa toiminta- ja kohdeavustuksilla, jotka ovat haettavissa vuosittain huhtikuun puoliväliin mennessä. Sivistyslautakunta päättää myönnettävistä avustuksista toukokuun aikana.

Toiminta-avustus on tarkoitettu vain järjestöjen sääntömääräiseen toimintaan.

Kohdeavustuksia voivat hakea yritykset, yhteisöt ja yksityiset kuntalaiset. Avustus on tarkoitettu esim. toimintaryhmien ja yksittäisten kuntalaisten toiminnan tukemiseen. Kohdeavustus voidaan myöntää erilaisten yksittäisten yleisötapahtumien ja retkien järjestämiseen, mikäli ne on tarkoitettu muille kuin omalle jäsenistölle. Kohdeavustus voidaan myöntää myös ennakkoon kustannusarviota ja palautussitoumusta vastaan.


Aikaisemmin käytössä ollut yhteistoimintaraha on poistettu tukimuodoista.

Lue tästä tarkat tiedot sivistyslautakunnan avustusjärjestelmästä.