Lapsia hiihtämässä (kuvan voi klikata suuremmaksi).

Pikku piian muistelmia Nurmeksesta vuosilta 1949 – 1954

Nuoruusvuosien alkaessa alkoi kivikkoinen taival ja samalla värikäs.

Työvuosineni alkuaikoina talossa, jossa työskentelin pikkupiikana, syntyi tyttö syksyllä pimeän aikaan. Talon pojat nukkuivat sängyssäni, joko sängyn päässä, jaloissa tai vieressä. Eräänä yönä lattia oli kastunut aivan märäksi sadekuuron takia. Minäkin kastuin kaulaani myöten! Ei ollut vaatteita mistä vaihtaa päälle aamulla, joten jouduimme olemaan samoissa märissä vaatteissa lauantaihin saakka, jolloin peseydyimme ja vaihdoimme vaatteet. Pyykit pestiin kaukana lähteellä. Vesi lämmitettiin muuripadassa ja siinä pestiin pyykit. Kylmässä vedessä huuhdeltiin ja ripustettiin kuivumaan.

Sitten kerran talvella jouduin kierrolla ollessa erääseen paikkaan, jossa oli vain yksi pieni pirtti. Polttopuut olivat lumisia, ikkunat talvella jäässä, niissä kun oli vain yhdet lasit, joten ne yöllä sulivat ja vesi valui pitkin lattiaa. Jouduin nukkumaan lattialla, siinä missä vesi virtasi, allani vanha olkipatja ja peittonani oma talvitakkini, tyynyni oli villatakkini. Vauvaa pestiin pienessä vadissa käden varassa, ettei se jäätyisi. Lehmiä oli navetassa yksi ja siitä saatiin maitoa yksi litra kerrallaan. Ruokaa oli vähän. Aina oli kylmä ja nälkä. Pakkasta oli  talvella usein 30 astetta. Isäntä kulki savotassa suksilla. Iltaisin hän palasi kotiin, mutta talossa ei ollut paikkaa missä vaatteita yöllä kuivattaa, vaan hänellä ne kuivuivat päällänsä.

Matkani jatkui edelleen ja jouduin erääseen toiseen taloon. Syksyllä siinä oli lehmiä vähän enempi, mutta ei muuta ruokaa kuin perunaa ja maitoa ja meitä oli siinä syömässä kuusi henkeä. Eräänä talvena oli kova pakkastalvi. Perhe oli suuri, entisiä lapsia neljä ja tuli vielä lisää. Lehmiä oli kolme kylmässä navetassa, eikä ollut maidon jäähdytyspaikkaa muualla kuin kylmässä heinäsuojassa, joka oli navetan päässä. Aamulla maito piti hakata vasaralla ja puukolla, koska se oli jäässä. Nuorin pojista lähti ensimmäiselle luokalle kouluun isänsä vanha karvahattu päässä, ja sarkapusero omien vaatteidensa päällä sekä kumikenkien päällä vanhat villasukat. Pakkasta oli usein 30 – 45 astetta, mutta isäntä kävi metsätöissä pakkasesta huolimatta. Puut, joita poltettiin, olivat ulkona paksun lumen peitossa. Lapset kasvoivat ja olivat terveitä ja lopulla niitä juoksi pitkin vainioita seitsemän kappaletta.

Taas jouduin vaihtamaan paikkaa. Menin taloon, jossa yöpyi myös savottalaisia. Eräänä tammikuisena pakkasyönä tuotiin vastasyntynyt lapsi kotiin synnytyslaitokselta. Samassa pirtissä oli silloin talon väkeä minun lisäkseni neljä henkeä ja vauva, mutta sitten lisäksi oli savottalaisia kymmenen miestä, jotka itse laittoivat ruokansa. Savottavaatteet kuivuivat samassa paikassa missä vauvankin vaatteet. Saunaa lämmitettiin vain lauantaisin, että saa kylpeä ja kuivata pyykkiä. Neljä lehmää ja vasikoita oli navetassa, valona siellä oli pieni lyhty, mikä ei näyttänyt minnekään, vaan työt ja lehmän lypsäminen piti suorittaa käsikopelolla. Lyhty oli maitotonkan vieressä, että maito osuisi siivilään eikä lattialle. Vesi oli kannettava vinttikaivosta sekä lehmille että myös pirttiin. Kun minä tulin iltasella sisälle töistä, olivat mekon helmat jäässä vyötäröä myöten, koska vesi ja heinät oli täytynyt kantaa ladosta. Kun rupesin nukkumaan, heitin märän mekkoni rahille kuivumaan, samoin kengät, muut vaatteet kuivuivat päällä yöllä. Savottalaiset rykivät yöllä lattialle maatessaan heinäin päällä. Ei osattu kuvitellakaan paremmasta elämästä!