Elis Palander opettaa (kuvan voi klikata suuremmaksi).

Elis Palander, Opettaja-säveltäjä

Elis Palander opettajana

Kahden Sortavalan opettajavuoden jälkeen Elis Palander hakeutui 25-vuotiaana Nurmekseen v. 1903 ja täällä hän pääasiallisen elämäntyönsä suorittikin seuraavien 22 vuoden aikana vuoteen 1925, jolloin hän haki Haminan yhteiskoulun ruotsinkielen ja laulun opettajaksi.

Nurmeksessa Palander opetti luonnontietoa ja ruotsia, laulua ja piirustusta.  Lisäksi hän opetti lukuvuosittain vaihdellen uskontoa, kaunokirjoitusta, ranskaa, matematiikkaa, terveysoppia, fysiikkaa ja kemiaa. Vuoden 1920 lopulla valtioneuvosto hyväksyi Palanderin anomuksen saada oikeus hakea luonnonhistorian ja maantiedon nuoremman lehtorin virkaa ja opettajan tointa Nurmeksen keskikoulussa. Hän antoi laulun opetusnäytteet v. 1922 ja seuraavan vuoden alusta hän sai virkavahvistuskirjan Nurmeksen keskikoulun laulunopettajaksi. Hän suoritti musiikinteorian tutkinnon 1924.

Parhaiten opettajaansa arvioivat oppilaat ja samalla piirtyy jotakin Elis Palanderin henkilökuvasta. Kerttu Mustonen kirjoittaa: "Olikohan meillä koskaan kahta samanlaista Palanderin tuntia. Tuskin. Verratessamme häntä toisiin opettajiimme, joiden tavat ja tottumukset, koulunpenkistä katsottuna, yhä vieläkin selvästi elävät edessämme muistojen lokeroita penkoessamme. Täytyy meidän myöntää, että Palander on siinä suhteessa jäänyt ilman "kehyksiä". Ilmielävänä näemme Ollin tunnin alussa kirjoittaa tuhertamassa päiväkirjaan kieli kynän tahdissa poskilihaksia pullistellen. Muistamme Aino Granbohmin herttaiset haukottelut ja venyttelyt ennen opetuksen alkua, Fanny Brandtin äkkipunastumiset, Aatu-rehtorin ja Emilia Ekholmin ehdotonta arvonantoa herättävät hahmot jne.Mutta Elis Palanderin tunti oli aina seikkailu. Se oli kuin hyppäys tuntemattomaan, missä saattoi tapahtua mitä hyvänsä, kylläkin hyvässä järjestyksessä, mutta ilman tuota silloiseen opetustyyliin kuuluvaa turhaa kankeutta. Miehekkään asiallisesti ja taitavasti kävi opetus, mutta siinä oli henkilökohtaisena panoksena huumori, usein ironinen, välistä leppoisasti lepattava ja aina älykäs. Myönnettäköön, että hänen joskus kärkeväkin leikinlaskunsa ei aina siitä, johon se kohdistui, herättänyt jakamatonta ymmärrystä, mutta niinpä tunnitkaan eivät muodostuneet kuiviksi. Ilo remahti välistä irralleen ja useimmiten aivan yllättäen. Eräs pieni näyte: "Kären kauppalassa" purettiin vanha talo, yleisesti Jerusalemiksi nimitetty. Palander ilmoitti luokassa vakavana: - Nyt se Jerusalemikin hävitettiin, mutta arvatkaapa minne lutikat muuttivat? Naurunpyrskähdys luokassa. – Juu – ne painuivat suorinta tietä Ukko-Kärjelle, selvitti Palander tämän mutkattoman evakuoimisongelman. Ja taas jatkui opetus aivan kuin ei mitään olisi tapahtunut."

Palanderilla oli tapana opettaessaan kävellä karttakeppi selän takana ympäri luokkaa. Joltain oppilaalta tyydyttävän vastauksen saatuaan hän saattoi lähintä oppilasta napauttaa päähän sanoen: "Pane pollaasi se!"

Palander piti nuorempina vuosinaan pujopartaa ja sai liikanimen "Pukki". Hän oli itsekin kova keksimään näitä korko- eli haukkumanimiä ja joku oppilaista oli kerran kielinyt asiasta rehtorille. Palander sanoi seuraavalla tunnilla luokkaan tullessaan: tällä luokalla on kuuluisia oppilaita ja tästä lähtien hän kutsuu vain herra se ja se ja neiti se ja se.

Jonkun pojan muistelma: "Meillä oli läksynä luonnonhistoriasta sammakon verenkierto. Kouluun tullessani satuin näkemään tiellä suuren sammakon, ja johtui mieleeni, että sitähän saattoi tarvita luonnonhistorian tunnilla. No niin. Työnsin sammakon taskuuni. Meni rukoukset ja lähdettiin kokoelmasaliin. Ohi kulkiessani panin varovasti sammakon opettajan pöydälle ja painuin pulpettiini. Kun opettaja Palander sitten jonon viimeisenä tuli luokkaan, oikoi sammakko juuri kaulaansa. Opettaja ei puhunut mitään, otti vain rauhallisesti suksisauvasta tekaistun karttakepin ja löi sillä sammakon kappaleiksi. Sitten hän käski minun ottaa jätteet ja panna ne taskuuni ja pyyhkiä paperilla pöydän ja panna vielä paperinkin taskuuni. Kun yritin mennä pesemään käsiäni, sain ankaran käskyn nurkkaan. Enempää ei asiasta puhuttu, mutta arvata sopii, että se tuoksu, jota nielin koko tunnin ajan, karisti suuremmat sammakonihailut minusta."

Niin lapset kuin oppilaatkin antavat yhtäpitävän todistuksen toisaalta vaativasta, ankarastakin isästä ja opettajasta, mutta myös värikkäästä ja temperamenttisesta persoonasta. Järjestys piti olla kaikessa – "Jyrkkä ukko", sanoi Lauri Palander.

Musiikki

Opiskeluaikanaan Elis Palander lauloi P.J. Hannikaisen perustamassa YL:ssä ja ilmeisesti alusta alkaen Heikki Klemetin v. 1990 perustamassa Suomen Laulussa. Nurmekseen tultuaan hän näyttää panneen kuoron heti pystyyn, koska lehtitietojen mukaan johti sekakuoroa illanvietossa yhteiskoululla 29.11.1903 ja lauloi lisäksi bassosoolon. Hän lauloi sittemmin monissa tilaisuuksissa urkuri J. S. Ristiharjun säestämänä tai itse pianolla itsensä säestäen.

Erikoisin luku Nurmeksen musiikkielämässä on toistaiseksi varmaan Palanderin säveltämät kolme pienoisoopperaa. Ensimmäinen "Edvi ja Elgiiva" esitettiin kevättalvella 1911 yhteiskoulun talouden kohentamiseksi järjestetyssä juhlassa. Pääosissa olivat insinööri Artturi Holmström ja rouva Aili Linnoila, vähemmissä osissa itse Palander ja eläinlääkäri Elis Hänninen, säestäjänä kanttori Ristiharju.

Toinen ooppera "Joutsenluola" C.J.L. Almquistin tekstiin kantaesitettiin Kalevalanpäivänä 1915 pääosissa Aili Linnoila, Palander ja Elias Kyander. Kolmas ooppera "Lemminkäinen" sai kantaesityksensä 9. joulukuuta 1917. Nimiosan lauloi tenori Tuomo Heikura, Lemminkäisen äitinä oli Aino Ryynänen-Arppe ja kolmas solisti oli "Briha" Hänninen.

Kauppalantalon juhlasalia laajennettiin ennen ensimmäisen oopperan esitystä v. 1911. Kaikki oopperat esitettiin siellä ja seinät pullistelivat, kuvailevat aikalaiset. Jokaista esitettiin useampaan kertaan ja ulkopaikkakuntalaiset jäivät usein seisomaan, kun eivät voineet ennakkoon varata lippuja.

Ainakin kaksi kantaattia Palander on säveltänyt, ensimmäisen yhteiskoulun uuden talon vihkiäisiin 10.12.1905. Vuosikertomus mainitsee: "Esitettiin tilaisuutta varten op. Palanderin säveltämä juhlakantaatti lapsi- ja sekaköörillä pianon ja urkuharmoniumin säestyksellä." Toinen kantaatti oli esitettävä Lauri Pohjanpään tekstiin sävelletty, ja se esitettiin ensimmäisen kerran 27.8.1921 sankaripatsaan paljastustilaisuudessa.

Eräistä lähteistä löytyy sanonta lukematon määrä, tarkoittaen juuri näitä muita sävellyksiä. Palanderin lapset muistavat olleen pellavakangaskantisen kansion, päivänkakkaroin kirjotun. Oliko kenties samassa kannessa sanat "Sirkka lauloi lystiksensä oman intonsa iloksi", vai peräti toisessa. Siinä tai niissä oli kai pääosin julkaisematon säveltuotanto. Perheen silloinen koti oli Viipurissa ja talvisodan aikana talo tuhoutui perusteellisesti pommin täysosumaan. Näin kaikki alkuperäisnuotit ovat tuhoutuneet.

Koulujen vanhemmista laulukirjoista löytyy Höljäkässä kantaesitetty "Me Karjalan lapsia laulavia". Palanderia luonnehditaan taitavaksi ja innostavaksi kuoronjohtajaksi. Nurmeksessakin hänellä oli enimmän aikaa useampi kuin yksi kuoro. V. 1906 mainitaan teinikuoro, lisäksi mies- ja naiskuoron tiedetään esiintyneen hänen johdollaan. Pisimpään, toistakymmentä vuotta toimi sekakuoro, jossa oli n. 30 laulajaa, tunnettaneen useimmiten Nuorisoseuran kuoron nimellä. Kirkon ja koulun lisäksi kuoro esiintyi mm. Suojeluskunnan tilaisuuksissa ja Kaikki mukaan – seuran iltamissa, joissa P.J. Hannikainen soitti viulua ja Palander klarinettia v. 1909. Parin vuoden ajan hän oli myös Pohjois-Karjalan suojeluskuntain kapellimestari.

Palander osallistui yhteiskunnallisiin tehtäviin: hän oli taksoituslautakunnan jäsen 1911 ja puheenjohtaja 1912 ja valtuuston sihteeri 1918–19. Olipa hän Nurmeksen piirin vt. nimismiehenäkin v.1917.

Palander oli ruotsinkielisestä kodista, mutta silti hän oli tiukka suomalaisuusmies. Kotikielenä sai puhua vain suomea. Tiedetään hänen piirtäneen useita taloja Nurmekseen, esimerkiksi Nurmeksenkatu 22:n. Varsinkin perhepiirissä hänet tunnettiin myös maalarina.

Asumisesta Nurmeksessa

Pääosa Nurmeksen ajasta 1903–25 asuttiin Rajakadun varrella. Vuonna 1922 perhe muutti Matolammen rannalle Porokylään. Mökissä kaksi huonetta ja keittiö, yläkerrassa kylmiä tiloja, joissa isommat nukkuivat talvellakin. Saunan yhteydessä oli kasvihuone joka sai lämpöä saunasta. Talossa oli kukkatarha jossa oli paljon kukkia, jokainen laji omana ryhmänään. Matolammessa oli laituri, ankkoja ja hanhia pidettiin ja ruokittiin siinä. Säkeistä tehtiin pyrrejä, kalanpyydyksiä ja pyydystettiin Matolammesta ruutanoita. Kirkkorannassa käytiin ongella.

Pienessä huoneessa isä soitteli ja sävelteli. Pianon lisäksi oli kaksi klarinettia ja viulua. Kotikasvatus oli ankara. Esim. ruoka-aikoja oli noudatettava täsmälleen, lapset odottivat isän tuloa seisten. Ellei ollut aikanaan paikalla, jäi ilman. Rangaistuksena käytettiin vitsaa.

Elis Palander antoi yksinlaulutunteja. Hän oli pari vuotta Nurmeksessa urkurina – ilmeisesti n. 1920-22. Samaan aikaan Palanderin kuoro lienee ollut kirkkokuorona. Hänen vaimonsa osallistui Nurmeksessa kuorotoimintaan ja he kävivät yhdessä mm. Sortavalan laulujuhlilla.