Navigaatiovalikko

Kulttuuri ja vapaa-aika / museo / paikallishistoriaa / paikat ja rakennukset / kauppala / kötsinmäki / vaakakuva murupolun yläpuolella

Salaperäinen Kötsinmäki (kuvan voi klikata suuremmaksi).

Kulttuuri ja vapaa-aika / museo / paikallishistoriaa / paikat ja rakennukset / kauppala / kötsinmäki

Salaperäinen Kötsinmäki

Kirkkokadun ja Rajakadun risteyksessä, Kötsinmäen päällä sijaitsi Ylätulliportti. Se erotti Nurmeksen Kauppalan ja maalaiskunnan toisistaan.

Kun nurmekselaisilta pyydettiin tietoja siitä, miten Kötsinmäki on saanut nimensä, vastauksissa toistui huudahdus kötsin kötsin (tai kötsis kötsis), jolla tehtiin joustavaksi jokin ajatus, tässä tapauksessa ajatus tien tekemisestä nykyiseen Kötsinmäkeen.

Selitystarinat saattavat olla ns. kansanetymologioita. Oudoksi käyneelle nimelle on aikoinaan yritetty löytää selitys ja kerrottu erilaisia tarinoita nimen synnystä. Muutamat paikannimi- ja murretiedot ovat kiinnostavia. Esimerkiksi Jämsässä on ollut Kötsillä-niminen talo, alkuaan torppa. Kötsiä on käytetty leikillisenä tilan nimenä, tai se on merkinnyt verkkojen kuivatuspaikkaa ja kanakoppia. "Vanha kötsi", on sanottu vanhasta, kömpelöstä hevosesta. Kötsikkä on pitsinnypläyksessä käytettävä pallomainen pitsityyny. Niin on nimitetty myös lihavaa ihmistä. Kötsiä on käytetty joskus 'mahaa' merkitsemässä kuten pötsiäkin.

Kötsinmäkeä kutsuttiin aikoinaan myös Kötsynmäeksi. Jos kötsy kuulostaa sanana oudolta, niin tutumpi lienee takavokaalinen kotsu, merkityksessä 'myyntikoju'. Sana on tarkoittanut Kiihtelysvaarassa myös 'kojua, jossa teeriä kuvataan'. Liekö muuten sattumaa samanalkuisuus sanoissa kota, koti, kotsu ja koju?

Sanoilla kötsi ja kotsu näkee kuvailtavan murteissamme tilapäistä ja kevyttä rakennelmaa, joka on ymmärrettävästi pieni ja joka saatetaan päästää huonokuntoiseksikin. Mielikuva tällaisesta rakennelmasta olisi saattanut poikia sanoille murteista tuttuja lisämerkityksiä.

Miten Kötsinmäki on saanut nimensä?

Valtiopäivämies Mikko Heikura oli vastustanut pitäjänkokouksessa tien rakentamista jyrkkään mäkeen ja sanonut: "Kötsin, kötsin, siitä ei tule mittään." Mäellä ei ollut aikaisemmin tätä nimeä. Vanha sanonta, jolla tyrmättiin varsinkin lasten utopistiset ajatukset: "Höpsin, köpsin kötinöitä" tai: "Kötsin, kötsin."

Nurmekselainen Juho Kortelainen kertoi, että eräs mies oli kävellyt edestakaisin sankariharjulta laskevaa tietä, joka yhtyy Raatihuoneenkatuun. Kävellessään hän oli vatkuttanut: "Köt-sin, kötsin, köt-sin, köt-sin." Mies oli todennäköisesti asunut loisina Nurmesjärven rannalla, entisen Käpykuivaamon luona olleissa asumuksissa. Kortelainen kertoi, että mies oli kävellyt joka päivä mäkeä ylös ja alas monen vuoden ajan ja tästä on mäki saanut nimen Kötsinmäki. "Kävely" lienee tapahtunut noin sata vuotta sitten.

Kötsinmäen nimen kerrotaan syntyneen tien rakennuksen yhteydessä. Työnjohtaja ilmoitti työporukalle, että tietä ruvetaan tekemään alhaalta ylös. Silloin työmiehistä joku sanoi vähättelevästi: "Kötsin-kötsinmäki".