Navigaatiovalikko

Liikenneturvallisuus

Liikenneturvallisuus

Viisaan liikkumisen suunnitelma

(sisältää liikenneturvallisuussuunnitelman)

Pielisen Karjalan kuntiin on valmistunut viisaan liikkumisen suunnitelma huhtikuussa 2023. Suunnitelma on laadittu yhteistyössä Juuan kunnan ja Lieksan kaupungin sekä Pohjois-savon ELY-keskuksen kanssa.

Suunnitelmassa liikenneturvallisuuden parantamista on tarkasteltu laajasta näkökulmasta ja painotettu etenkin kestävän liikkumisen edistämistä. Kestävän liikkumisen edistämisellä tarkoitetaan suunnitelmassa etenkin kävelyn ja pyöräilyn kulkutapaosuuksien lisäämistä. Suunnitelmassa onkin kävelyn ja pyöräilyn edistämiselle oma osionsa. Kestävän liikkumisen edistämisessä keskeisessä roolissa on myös autojen järkevämpi käyttö sekä ajoneuvovalintoihin vaikuttaminen. Parantamalla näitä tekijöitä edistetään myös liikenneturvallisuustavoitteiden toteutumista.

Pielisen Karjalan kunnille laadittiin liikenneympäristön parantamistoimenpiteet, joilla pyritään parantamaan infrastruktuuria turvallista liikkumista tukevaksi. Suuri osa esitetyistä toimenpiteistä liittyy jalankulun ja pyöräilyn turvallisuuden parantamiseen sekä ajonopeuksien hillitsemiseen. Toimenpiteiden suunnittelussa on pyritty painottamaan pieniä ja helposti toteutettavia investointeja, mutta näiden lisäksi kuntiin ehdotettiin myös suurempia hankkeita, joilla voidaan selkeästi vähentää esimerkiksi henkilövahinkojen määrää liikenteessä.

 

Pielisen Karjalan viisaan liikkumisen suunnitelma, raportti 2023

Nurmeksen viisaan liikkumisen suunnitelma 2023

Nurmeksen liikenneturvallisuustoimenpiteiden kartta ja taulukko

Toimenpideohjelma/kiireellisyysluokat -taulukko (Pielisen Karjala)

Nurmeksen pyöräliikenteen pääverkot (Nurmes kuntataajama, Valtimon pitäjän taajama)

 

Liikenneturvallisuustyöryhmä Nurmes

 

- kaupunginvaltuuston 2. varapuheenjohtaja Hannu Mikkilä (varajäsen kaupunginhallituksen jäsen Jani Savolainen)

- kaupunginhallituksen jäsen Veijo Karppinen (varajäsen kaupunginhallituksen varajäsen Jouni Hiltunen)

- vanhusneuvoston jäsen Tuomo Hölttä

- vammaisneuvoston jäsen Anja Tuovinen

- apulaisrehtori Sakari Koistinen

- nuorisopalvelut Martti Piironen

- varhaiskasvatuksen aluejohtaja Tarja Lipponen

- kuntatekniikanpäällikkö Olli Kakkinen

- kuntatekniikan mestari Mika Tuhkanen

- toimistoinsinööri Kaisa Komsa-Partanen

- maaseutujohtaja Esko Saatsi

- hallintojohtaja Leena Timonen

- Ylä-Karjalan Omaktoiyhdistys ry + luottamus Anna Hölttä

- Riveria Kimmo Huusko

- Liikenneturva Tomi Rossi

- ELY-keskus Tanja Seppänen, Olli Meriläinen, Ilkka Puumalainen, Kyllikki Komulainen

- Pohjois-Karjalan pelastuslaitos Markku Holopainen, Janne Pelo, Sami Meriläinen

- Poliisi Matti Roininen, Petri Pahkin

- Ramboll Finland Oy Johanna Tiilikainen (liikenneturvallisuustoimija)

 

----

 

Nurmeksen liikenneturvallisuussuunnitelma (v. 2007)

 

Yhteystiedot, kuntatekniikka

Kuntatekniikka

Mika Tuhkanen vt. kuntatekniikan päällikkö 04010 45752 mika.tuhkanen(at)nurmes.fi
Kaisa Komsa-Partanen toimistoinsinööri 04010 45713 kaisa.komsa-partanen(at)nurmes.fi
Janne Karvonen ma. kuntatekniikan mestari 04010 45711 janne.karvonen(at)nurmes.fi
Tuija Pölönen toimistosihteeri 04010 45709 tuija.polonen(at)nurmes.fi