Kauppalan neitoja metsäretkellä (kuvan voi klikata suuremmaksi).

Nuorison elämää ja sivistysrientoja  Nurmeksessa 1880-1900-luvuilla

Muistiinpanon opettaja Anni Söderströmin, o.s. Korhonen,
kertoman mukaan kirjoitti 15.-16.maaliskuuta 1943
museonperustaja Väinö Hämäläinen.

Näin Täti kertoo:

Silloin oli elämä iloista. Meitäkin oli nuoria tyttöjä 12, jotka muodostimme oman yhdistelmämme, ja oli niitä poikiakin kai yhtä paljon. Hauskinta oli, että vanhatkin olivat mukana. Laulua ja musiikkia harrastettiin.

Kansakoulunopettaja Juho Pitkänen (joka oli myöhemmin Kansallis-Osake-Pankin konttorin johtaja täällä sekä valtiopäivämies) oli useimmassa kuorossa johtajana, jopa naiskuorossakin. Hän oli hyvin musikaalinen ja reipas ihminen, niin että oli nautinto olla kuorossa hänen johdettavanaan. Meillä oli sekakuoro, mieskuoro, naiskuoro ja oli torvisoittokuntakin.

Eikö noissa nykyisissä palokunnan torvissa liene sen ajan torvia. Laulettiin iltamissa, rekiretkillä ja varsinkin ikkunoiden alla merkkipäivien johdosta laulaminen oli hyvin muodissa. Tietenkin monta lemmenliittoa siellä muodostui. Voi niitä aikoja!

Meillä oli myös raittiusseura, jonka etunenässä olivat Reinhold Damstén (myöhemmin Rautavaaran kappalainen) ja hänen vaimonsa Adele, rovasti Roosin tytär.

Vielä oli näytelmäseura, joka esiintyi kauppias Otto Tuhkusen ulkorakennuksen suurella vintillä. Nykyisen meijerin paikalla oli ulkorakennus, joka purettiin meijerin tieltä. Joskus näyteltiin kauppias Niilo Timosen yläkerran suuressa salissa. Erityisesti muistan näytelmäkappaleet Saimaan rannalla, Minna Canthin Murtovarkaus, Remusen kotiripitykset, joka näyteltiin Maunonniemessä, ja Tuhkusen vintillä näyteltiin kuvaelma Boaksen pellolla. Siinä meillä oli juutalaiset puvut, ja pukutanssina oli Kaakkuri. Remusen kotiripityksessä esiintyi maisteri Kalle Auer, nimismies Alfred Steniuksen kotiopettaja. Muita esiintyjiä, mikäli minä nyt muistan, olivat rovasti Roosin pojat ja tytöt, Elis, Manne, Eliel, Adele, Ina, Julia, Hilda ja Amalia.

Esiintyjinä olivat myös rovasti Pfalerin pojat Gustaf (Kyösti), Albert, Alfrid, sekä Ferneliuksen lapset ja kauppias Niilo Timosen tytöt. Mukana olivat myös Kalle Kaikkonen sekä mainio basson laulaja A.R. Svanström. Proviisori William Stenius kävi kauppalasta käsin riennoissa mukana. Mukana olivat myös rouva Törmänen (omaa sukua Kajander) sekä kauppias Juho Hukan tytärten Rosan ja Hiljan kotiopettajatar neiti Linda Petrelius, joka meni myöhemmin naimisiin pastori Rossanderin kanssa. Neiti Helmi Svahn oli kotoisin Lappeenrannasta, ja meni myöhemmin kotiopettajattareksi kirkkoherra Pfalerin lapsille Kuhmoon ja meni sitten Gustaf (Kyösti) Pfalerin kanssa kihloihin. Ja tietenkin kertoja itse, neiti Anni Korhonen. Oli siinä nuorisoa kaikkiin seuroihin osanottajiksi jo tässäkin, eikähän ne noin muiston varasta kaikki johdu mieleen.

Oli kaksi ompeluseuraa, joiden leikkinimet olivat Silkkiseura ja Sarkaseura, ja jotka kokoontuivat kodeissa. Tietenkin mukana oli arvokkaita ja oppineita säätyläishenkilöitä, jotka eivät viihtyneet kaikissa kodeissa, sillä olihan sivistystaso niin erilainen jäsenten kesken. Sen tähden muodostettiin kaksi ompeluseuraa, mutta työn tulokset yhdistettiin kuitenkin yhteiseksi hyväksi.

Rekiretket tehtiin usein Juutilaan apteekkari Fredrik Caloniuksen tilalle. Ne retket olivat aina suurenmoisia! Kerran Ulrich (Olle) Damstén ja Juuso Emil Lind olivat käymässä joululomalla Pohjanmaalta maanviljelyskoulusta täällä Nurmeksessa. Joululoman loputtua saatettiin heitä joukolla aina Rautavaaralle asti. Erotessa Rautavaaralla lausui neiti Julia Roos tekemänsä runon Ollelle. Siinä toistui usein seuraava säe: pois hepo viepi Ollen ja suitset sinervät. Muuten en muista sitä runoa, mutta kyllä se oli hauska ja sisältörikaskin. Olle oli saanut joululahjaksi kudotut siniset ohjakset.  Juuso Emil Lind oli Kristiinankaupungista kotoisin, mutta asettui maanviljelijäksi Haapakylän Nuolikoskelle ja myöhemmin Pelkolan taloon, jonne sitten kuolikin. Hän oli kuuluisan vahva ruumiinvoimiltaan mutta erikoisen lempeäluontoinen ja komea, suurisilmäinen mies, sen tähden erityisesti naisten lemmikki. Vielä oli Nurmeksen isäntäyhdistys, jonka innokas johtaja oli metsänjohtaja Harlin.

Raittiusseuran toiminnan yhteydessä sattui eräs koomillinen tapaus, josta en malta olla kertomatta. Proviisori William Ahlénin, liikanimeltään Huuhkaja, piti pitää puhe raittiusseuran iltamissa. William oli aivan auttamaton juoppo, mutta hän oli tuolloin ollut ihme kyllä jo kuusi kuukautta raittiina. William oli itsekin siinä uskossa, että hänestä nyt viimeinkin tulee mies. Hän oli muuten proviisorin tutkinnon suorittanut, nyt tuomarin kirjurina ja hyvin pystyvä ja teräväpäinen mies, kirjoitteli sanomalehtiin jne. Williamin piti kertoa iltamissa siitä, miten hän oli parantunut juoppoudesta. Hän oli itsekin innostuneena luvannut pitää puheen. Niin tuli iltama-aika. Williamin esiintymishetki koitti, mutta häntä ei alkanut kuulua, eikä kuulunut koko iltana. Tiedettiin sitten myöhemmin, että William oli jo edellisenä iltana langennut ja tapansa mukaan jatkanut ryyppäämistä monta vuorokautta. Iltamien aikana hän oli jossain murjussa sikahumalassa.

William Ahlén oli saanut liikanimen Huuhkaja siitä, että hän todella muistutti hyvin paljon huuhkajaa. Hän oli pieni, kumaraharteinen mies, jolla oli pitkät harmaat kulmakarvat. Kun hän oli humalassa, niin hänellä oli tapana päästellä ääniä, jotka paljon muistuttivat huuhkajan huhuilua. Siis erikoisen sattuva nimitys. Ahlén oli kirjoittanut eri aloilta erääseen kuopiolaiseen lehteen ja joensuulaiseen Tapio-lehteen, joka ilmestyi jo 1866. Vaikka hän kirjoitti verrattain nopeasti, hänellä oli aivan ihmeteltävän kaunis käsiala, niin kaunis, että sellaista harvoin näkee.

Naisvoimisteluseuran johtajina olivat metsänhoitaja Lagerbladin rouva ja kertoja. Nuorisoseuran perustivat Nurmekseen opettaja Matti Nurmio ja tohtori Elis Roos.