Navigaatiovalikko

Kasvatus ja koulutus / perhepäivähoito / kuva

kuva rekka-autoilla leikkivistä lapsista

Kasvatus ja koulutus/varhaiskasvatus/perhepäivähoito

Perhepäivähoito

Perhepäivähoidossa hoidetaan lapsia pääsääntöisesti hoitajan kotona tai tietyin ehdoin lapsen omassa kodissa. Perhepäivähoitajalla voi olla omassa kodissaan hoidossa enintään neljä alle kouluikäistä lasta. Heidän lisäkseen voi olla yksi enint. 5 h/pv varhaiskasvatusta tarvitseva eskarilainen tai koululainen.

Nurmeksessa on myös työparityöskentelyä perhepäivähoidossa. Tämä tarkoittaa, että kaksi perhepäivähoitajaa työskentelee yhdessä toisen hoitajan kotona ja hoidossa voi olla enintään kahdeksan alle kouluikäistä lasta.

Kaupungissamme työskentelee 8 vakinaista perhepäivähoitajaa, joista 6 työskentelee Nurmeksessa ja 2 Valtimolla. Lisäksi määräaikaisia perhepäivähoitajia työskentelee omissa kodeissaan tai perhepäivähoitajan työparina varhaiskasvatustarpeen mukaan. Hoitajien lomien ja vapaiden aikana hoitolapsille järjestetään varahoitoa pääsääntöisesti Hannilan päiväkodin Rakettiryhmässä ja Niksulan päiväkodin Vekarat-ryhmässä.

Lisätietoa saa perhepäivähoidon ohjaajalta.

Yhteystiedot, perhepäivähoito

Laura Pekkala perhepäivähoidon ohjaaja Kauppalantalo, Karjalankatu 1 75500 Nurmes 04010 45351 laura.pekkala(at)edu.nurmes.fi

Perhepäivähoidon ohjaajan asiakaspuhelinajat ma-pe klo 7.30-11.00. Kiireellisissä asioissa voi yrittää tavoitella muinakin aikoina klo 15.00 saakka.

Tuula Lohtander toimistosihteeri Kauppalantalo, Karjalankatu 1 75500 Nurmes 04010 45320 tuula.lohtander(at)nurmes.fi