Ajankohtaista perusopetuksessa

OPS2016 – opetussuunnitelman uudistustyö

Uudet valtakunnalliset Opetussuunnitelman perusteet valmistuivat vuoden 2014 lopussa. Nurmeksessa on käynnistetty paikallisen opetussuunnitelman laatiminen. Uusi perusopetuksen opetussuunnitelma otetaan käyttöön 1.8.2016.

MOTTO – Mobiiliteknologia tueksi opintielle

Porokylän koulun ja Nurmeksen esiopetusryhmien yhteinen hanke MOTTO – Mobiiliteknologia tueksi opintielle (2014 - 2016) sai Opetushallitukselta valtionavustusta 38 000 e (hankkeen kokonaiskulut 47 500 e). Avustuksen turvin on hankittu tabletlaitteita koululle ja esiopetukseen sekä koulutettu opettajia.

TUHAT –hanke

Nurmes on mukana Tukea harrastamiseen (TUHAT) -hankkeessa, joka toteutetaan Pohjois-Karjalassa 2014 - 2016. Hankkeen tavoitteena on vähentää pohjoiskarjalaisten lasten ja nuorten fyysistä passiivisuutta kehittämällä alueen harrastustoimintaa ja lisäämällä oppilaiden liikkumista niin koulupäivän aikana kuin vapaa-ajallakin. Nurmeksen kouluilla järjestetään hankkeen puitteissa mm. koulutusta opettajille ja koulunkäynninohjaajille sekä välkkäri-ohjaajakoulutusta oppilaille.