Navigaatiovalikko

Tietoa Nurmeksesta / Päätöksenteko / Sidonnaisuudet

Sidonnaisuudet

Kuntalain mukaan kunnan on pidettävä sidonnaisuuksista rekisteriä yleisessä tietoverkossa. Sidonnaisuuksien ilmoittamisella ja rekisterin julkaisemisella internetissä pyritään turvaamaan kunnan asukkaiden luottamusta hallinnon riippumattomuuteen ja puolueettomuuteen sekä edistämään päätöksenteon avoimuutta ja läpinäkyvyyttä.

Sidonnaisuuksien ilmoittamisesta säädetään Kuntalaissa. Kuntalain § 84, 2 momentissa tarkoitetun kunnan luottamushenkilön ja viranhaltijan on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään sekä luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudestaan sekä muistakin sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa.

Esteellisyyssäännöksillä pyritään turvaaman asioiden käsittelyn puolueettomuutta. Mikäli henkilöllä on sellainen suhde viranomaisessa käsiteltävään asiaan tai asianosaisiin, että se vaarantaa hänen puolueettomuutensa, hän on esteellinen eli jäävi.

Velvollisuus ilmoittaa sidonnaisuuksista koskee kunnanhallituksen ja maankäyttö- ja rakennuslaissa (132/1999) tarkoitettuja tehtäviä hoitavan toimielimen jäseniä, valtuuston ja lautakunnan puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajia, kunnanjohtajaa, pormestaria ja apulaispormestaria sekä kunnanhallituksen ja lautakunnan esittelijää. Ilmoitus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on tehtäväänsä valittu. Henkilön on myös ilmoitettava viivytyksettä sidonnaisuuksissa tapahtuneet muutokset.

Sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi. Tarkastuslautakunta voi tarvittaessa kehottaa ilmoitusvelvollista tekemään uuden ilmoituksen tai täydentämään jo tehtyä ilmoitusta.

Kunnan on pidettävä sidonnaisuuksista rekisteriä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvan luottamustoimen tai tehtävän päättyessä henkilöä koskevat tiedot on poistettava rekisteristä ja tietoverkosta.

 

Kuntalain 84 §:n mukainen ilmoitusvelvollisuus on seuraavilla:

 

- kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat

- kaupunginhallituksen jäsenet ja varajäsenet

- henkilöstöjaoston jäsenet ja varajäsenet

- kaupunkirakennelautakunnan jäsenet ja varajäsenet

- lupajaoston jäsenet ja varajäsenet

- tiejaoston jäsenet ja varajäsenet

- muiden lautakuntien puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat

- kaupunginjohtaja

- lautakuntien esittelijät

 

Huom! Myös se, ettei sidonnaisuuksia ei ole, on ilmoitettava.

 

Sidonnaisuusrekisteri

 

 

Rekisteriseloste (pdf-tiedosto, avautuu uuteen ikkunaan)

Lisätietoja sidonnaisuuksien ilmoittamisesta löytyy alla olevista linkeistä:

Sidonnaisuudet katselmointi