Siun soten paikallinen neuvottelukunta

Siun Soten paikallisessa neuvottelukunnassa on yhdeksän jäsentä, joista valtuusto valitsee puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Neuvottelukunnan toimikausi on kaksi vuotta.

Valtuusto nimeää viisi jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet. Siun Sote valitsee yhden jäsenen ja varajäsenen. Lisäksi neuvottelukuntaan kuuluvat kaupunginjohtaja, talousjohtaja ja hyvinvointijohtaja. Esittelijänä toimii hyvinvointijohtaja.

Paikallisen neuvottelukunnan tehtävät:

1. sovittaa yhteen kunta – sote -rajapintaan liittyviä toimintoja päätettyjen linjausten pohjalta, esimerkiksi terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen, lapset ja nuoret, asumispalvelut, työllisyysasiat, maahanmuutto, logistiikka, kumppanuus- ja yhteistyösopimukset, avustukset, paikallinen viestintä
2. antaa lausuntoja
3. tekee mahdollisesti esityksiä kehittämisestä
4. käsittelee toimintakatsauksen säännöllisesti, seuraa palvelujen toteutumista
5. käsittelee paikallisia toimitilakysymyksiä, sähköisen hyvinvointikertomuksen tavoitteita, seurantaa ja indikaattoreita
6. kutsuu harkintansa mukaan kokouksiin asiantuntijoita tai muita tarvittavia toimijoita (kansalaisjärjestöjen edustajia)
7. asiakastyytyväisyyden toteaminen.
 

Varsinainen jäsen Varajäsen

Puheenjohtaja
Säämänen Jussi KESK
jussi.saamanen(at)nurmes.fi


Meriläinen Heimo KESK
Lipinlahdentie 2
75500 NURMES
puh. 040 033 7011
heimo.merilainen(at)nurmes.fi
 


Varapuheenjohtaja
Nurmikanta Jukka SDP
jukka.nurmikanta(at)nurmes.fi

Meriläinen Juha SDP
juha.merilainen(at)nurmes.fi


Savolainen Anni SDP
Timolantie 21
75530 NURMES
puh. 050 343 5304
anni.savolainen(at)nurmes.fi

Kainulainen Anneli SDP
Hannikaisenkatu 15 A 2
75500 NURMES
puh. 050 323 7682
anneli.kainulainen(at)nurmes.fi

Ahponen Jorma PS
jorma.ahponen(at)nurmes.fi
 
Lindell Marko PS
marko.lindell(at)nurmes.fi


Jaaranen Merja KD
Kaivokatu 9
75530 NURMES
puh. 040 565 9335
merja.jaaranen(at)nurmes.fi

Kaukainen Riitta KD
riitta.kaukainen(at)nurmes.fi

Siun soten edustus:

Erja Nevalainen (varalla Sonja Hartikainen)
Palvelujohtaja, perhe- ja sosiaalipalvelut, pohjoinen alue
Siun sote
erja.nevalainen@siunsote.fi

Hannele Komu (varalla Kaisa-Mari Soini)
Palvelujohtaja, ikäihmisten palvelut, pohjoinen alue
Siun sote
hannele.komu@siunsote.fi

Mervi Karttunen (varalla Petri Kivinen)
palvelujohtaja
Siun sote
mervi.karttunen@siunsote.fi

 

 

 

 

 

 


Kaupungin edustus:

Asko Saatsi
Kaupunginjohtaja
p. 040 104 5001
asko.saatsi@nurmes.fi

Jussi Sallinen
Talousjohtaja
p. 040 104 5020
jussi.sallinen@nurmes.fi
 


Esityslistat ja pöytäkirjat