Navigaatiovalikko

Ajankohtaista

angle-left Karhusaari on noussut Pikku-Kaarlen päiväkodin piha-alueelle

Karhusaari on noussut Pikku-Kaarlen päiväkodin piha-alueelle

Nurmeksen kaupungin toinen prosenttiperiaatteen mukaan toteutettu taideteos Karhusaari on asennettu paikoilleen ja julkistettu. Vuonna 2018 valmistuneen Pikku-Kaarlen päiväkodin rakennushankkeeseen kuului myös sitoutuminen prosenttiperiaatteen noudattamiseen, ja päiväkodin piha-alueelle varattiin suunnitteluvaiheessa paikka taideteokselle.                                                               

Nurmeksessa asuvat ja työskentelevät kuvataiteilijat Maija Laurinen ja Michal Czinege kutsuttiin teoksen suunnittelijoiksi, ja määräraha hankkeeseen varattiin vuoden 2019 talousarvioon. Teoksen materiaaliksi valikoitui teräs, ja toteuttajaksi löytyi PK-levy Oy omalta paikkakunnalta.

Karhusaaren ulkoasu noudattaa kokoontaitettavan kolmiulotteisen esineen periaatetta. Teoksessa esiintyvät eläimet jänis, orava, kettu ja karhu löytyvät myös Pikku-Kaarlen päiväkodin ryhmien karjalankielisistä nimistä jänöit, oravat, reboit ja kondiet. Ajatus taideteoksesta saarena on syntynyt siitä, että teosta kierretään ympäri ja se nähdään jatkuvasti eri puolilta. Karhusaareen piiloutuneet eläimet näyttäytyvät valppaille silmäpareille yhtenäisinä vain tietyistä kuvakulmista katsomalla.

Michal Czinege (s. 1980) on slovakialaissyntyinen kuvataiteilija, joka asuu ja työskentelee Suomessa. Czinege opiskeli maalaustaidetta, mutta ei rajoita työtään kaksiulotteiseen pintaan ja haastaa katsojan usein osaksi teosta tilallisilla installaatioillaan. Czinege valmistui vuonna 2011 taiteen tohtoriksi Slovakian kuvataideakatemiasta, missä hän toimi maalaustaiteen opettajana Suomeen muuttoonsa saakka vuonna 2015. Czinegen töitä on ollut kansainvälisesti esillä laajasti yksityis- ja ryhmänäyttelyissä.

Nurmekselaislähtöinen Maija Laurinen (s. 1978) on kuvataiteilija, joka käyttää työssään pääasiassa liikkuvaa kuvaa, valokuvaa, valoa ja tekstiä. Hän on opiskellut sekä elokuvausta että valokuvausta ja valmistunut taiteen maisteriksi Slovakian kuvataideakatemiasta, missä hänen tohtorikoulutuksensa on loppusuoralla.

Pikku-Kaarlen päiväkoti sijaitsee osoitteessa Kaarlonkatu 10, ja siellä toimii neljänä päivänä viikossa myös avoin päiväkotiryhmä. Samassa korttelissa rakennetaan parasta aikaa Nurmeksen Vuokratalojen puukerrostaloa, joka valmistuu vuonna 2021.



Kuvataiteilijat Maija Laurinen ja Michal Czinege sekä taustalla Karhusaari.

Maija Laurinen & Michal Czinege: Karhusaari. Teos sijaitsee Pikku-Kaarlen päiväkodin piha-alueella