Vuonna 1945 perustettu urheiluseura Valtimon Vasama viettää tänä vuonna 80-vuotisjuhliaan. Sen kunniaksi Valtimon Vasama ja Nurmeksen museo ovat koonneet seuran vaiheita esittelevän näyttelyn Kötsin museoon.
Ensimmäisenä toimintavuotenaan vasamalaiset kunnostautuivat voittamalla Nurmeksen Sepot seuraottelussa Valtimolla. 1950-luvulla hiipunut toiminta virisi 1960-luvulla uuteen nousuun kuntaan valitun urheiluohjaaja Aarne Halosen ja Vasaman puheenjohtajanakin toimineen lehtori Ahvo Ahlstenin innoittamana. Seuran jäsenistöstä noustiin Suomen kärkeen etenkin hiihdossa mutta myös muissa lajeissa.
Kilpaurheilun ohella Vasamalla on ollut suuri merkitys myös kuntoliikunnan edistäjänä. Toiminta on perustunut tarmokkaiden talkoolaisten aktiiviseen työhön. Vilkkaasti toimivalla urheiluseuralla on suuri merkitys paitsi liikunnan edistäjänä myös paikkakunnan yhteisöllisyyden lisääjänä ja yhteishengen kohottajana.
Vietämme avajaisia 16.1. klo 17 Kötsin museon tiloissa, tervetuloa!
Kötsin museo | Nurmes-talo, Kötsintie 2 | Avoinna ma-pe 10-16 | Vapaa pääsy