Murupolku

Navigaatiovalikko

Ajankohtaiset uutiset ja tiedotteet

angle-left Tule mukaan järjestämään Vanhan Kauppalan Avoimet Ovet-tapahtumaa

Tule mukaan järjestämään Vanhan Kauppalan Avoimet Ovet- tapahtumaa

Tule mukaan järjestämään tapahtumaa kauniiseen Kauppalaamme!

Muistathan vielä kaksi vuotta sitten järjestetyn Vanhan Kauppalan Avoimet Ovet-tapahtuman; viime
vuonna ei tapahtumaa voitu järjestää, mutta nyt koronatilanteen odotetaan parantuvan niin, että
vierailut pihoissa tai jopa taloissa ovat mahdollisia. Tänä vuonna tapahtuma järjestetään
yhteistyössä Nurmeksen kaupungin kanssa lauantaina 14.8.2021. Tapahtumassa on avoinna
asukkaiden talot sekä julkisia rakennuksia kuten helluntaiseurakunnan tilat ja kirkot. Lisäksi
järjestetään luentoja, opastettuja kierroksia ja muuta oheisohjelmaa. 

Nurmeksen kaupungin toimintasuunnitemassa yhtenä tavoitteena on Puu-Nurmeksen arvon
tunnustaminen ja sen statuksen nostaminen. Kauppalan asukkaiden tärkeänä tehtävänä on
huolehtia siitä, että rakennukset pysyvät asuttuina ja niistä pidetään hyvää huolta.

Etsimme koteja, jotka ovat valmiit avaamaan ovensa tai pihansa naapureille ja ihan
ventovieraillekin vierailijoille. Tapahtumaan voi osallistua järjestämällä esimerkiksi
kirpputoripöydän kadun varteen tai pihalle, avaamalla kahvilan tai vaikka pop up-ravintolan kotiin.
Tai voit ihan vaan avata talosi ja/tai pihasi ovet ja kertoa samalla talon elämästä, remontista tai
muusta vastaavasta. Voit itse päättää kuinka paljon talostasi näytät, mitä kerrot ja järjestätkö
ohjelmaa ja jos järjestät, niin millaista ohjelmaa järjestät. 

Jos sinulla on remontti kesken talossasi, voit näyttää miltä vanhan talon sisuskalut näyttävät.  
Ihmisiä kiinnostaa usein paljon juuri remontti ja sen eri vaiheet. Jos suunnittelet remonttia taloosi,
saatat saada hyviä neuvoja jo remontin tehneiltä naapureiltasi. Jos taas olet kokenut remontoija, voit
auttaa muita kertomalla kokemuksistasi, remontin teosta, korjauksessa käytetyistä materiaaleista ja
työtavoista.

Kaikki, jotka haluavat osallistua tapahtumaan, voivat tutustua toisiin avoimiin koteihin ja pihoihin
tapahtuman aattona ja keskustelemaan tapahtumapäivästä. Järjestämme kesällä ennen tapahtumaa
infotilaisuuden, jossa voitte myös kysyä tapahtumaan liittyvistä asioista. 

Ilmoittaudu mukaan tapahtumaan 30.6.2021. mennessä netissä osoitteessa bit.ly/kauppala.Tapahtumalle tehdään kartta, minkä
vuoksi ilmoittautumiset tulee tehdä tuohon päivämäärään mennessä. Vinkkaa tapahtumasta kaverillekin! 

Tervetuloa mukaan toimintaan: Nurmeksen vanhan kauppalan asukasyhdistys:
Seppo Laaninen puheenjohtaja seppo.laaninen@gmail.com puh 045 600 3994

kuvan oikealla reunassa keltainen puutalo, jonka edessä kävelee ihmisiä.

Ilmoittaudu mukaan!

Lisätietoja tapahtumasta