Pianotaiteilija, säveltäjä ja kapellimestari Olli Mustonen vieraili eilen Nurmeksessa neljättä kertaa. Pois lähtiessään hän ihaili hämärässä huhtikuun illassa Nurmes-talosta Nurmesjärvelle avautuvaa maisemaa ja totesi: ”Maailmassa ei ole missään konserttitaloa, josta olisi näin hienot näkymät!”

Mustonen vieraili täällä edellisen kerran tammikuussa 2014. Silloin ohjelmassa oli neljä Sergei Prokofjevin yhdeksästä pianosonaatista, ja Mustosen laaja Prokofjev-projekti oli juuri käynnistymässä. Nurmeksen konsertista ei kulunut viikkoakaan, kun hän esitti saman ohjelmiston loppuunmyydyssä Musiikkitalon Konserttisalissa. Uljaan Musiikkitalon pääsaliin mahtuu 1 704 kuulijaa, meillä Hannikaisen salissa yleisöä ei ollut aivan niin paljon.

Eilen illalla kuultiin loput viisi Prokofjevin pianosonaateista. Se, joka onnistui olemaan paikalla molemmissa konserteissa, voi nyt onnitella itseään. Harva suomalainen pianisti on ottanut haltuunsa tämän järkälemäisen sonaattien sarjan, joka vaatii soittajaltaan paljon, ja on onnekas konsertissa kävijä, jos on kuullut tämän kokonaisuuden Mustosen tulkitsemana. Pianisti-säveltäjä Sergei Prokofjevin musiikki istuu toisen pianisti-säveltäjän käsiin paremmin kuin hyvin. 

Jos sonaatit ovat soittajalle vaativia, ei yleisökään päässyt eilen helpolla. Parhaiten selviytyi antautumalla musiikin ja pianon velhon vietäväksi. Ylä-Karjala oli tehnyt mainion ennakkojutun (16.4.2015) konsertista ja haastatellut Mustosta. Moni tuntuu arkailevan konserttiin lähtöä, mutta Mustosella oli tähän osuva kommentti: ”Joskus joku sanoo, ettei hänen kannata tulla konserttiin, kun ei ymmärrä musiikista. Sama kuin ei kannattaisi mennä kävelylle metsään, kun ei ole biologi.” Voisikohan tuota paremmin sanoa?

Tällaisena aamuna on erityisen kiitollinen Nurmes-talosta, Hannikaisen salista ja meidän Steinway-flyygelistämme. Ilman neljännesvuosisadan takaisia rohkeita ratkaisuja eilinenkin elämys olisi jäänyt kokematta.