Kuntaliitosselvityksen aikaiset materiaalit
Kuntaliitosselvitys / yläkuva / muokattu
Kuntaliitosselvitys
Kuntaliitosselvitys / esittelyteksti
Nurmeksen ja Valtimon kuntaliitosselvitys
Nurmeksen kaupunki (kv 25.10.2018 § 58) ja Valtimon kunta (kh 24.9.2018 § 133) ovat päättäneet kuntaliitosselvityksen tekemisestä. Tälle sivulle on koottu asian valmistelua koskevaa materiaalia.
Uudet toimielimet
Nurmeksen kaupungin ja Valtimon kunnan luottamushenkilöistä ja koostuva yhdistymishallitus on jo aloittanut toimintansa.Yhdistymishallitus kokoontuu 27.5.-31.12.2019 välisenä aikana kuukauden toisena ja neljäntenä maanantaina. Kokoukset pidetään vuoroin Valtimolla kuntalaisten talolla ja vuoroin Nurmeksen kaupungintalolla.
Uuden kunnan valtuuston kokouksista kuulutetaan erikseen. Uuden kunnan valtuusto kokoontuu ensimmäistä kertaa valtuustoseminaarin merkeissä 19.6.2019. Ensimmäinen varsinainen kokous pidetään kesälomakauden jälkeen elokuussa.
Kokousten esityslistat ja pöytäkirjat ovat luettavissa tämän linkin kautta.
Tälle kuntaliitosselvityssivulle tietoja ei enää päivitetä.
***
Kuntaliitos etenee
Asset Publisher
Kuntaliitosselvitysraportti 26.2.2019 liitteineen
Nähtävilläolo on päättynyt. Kuntaliitosselvityksen aineistot olivat nähtävillä 12.3.-11.4.2019 välisenä aikana
Nurmeksen kaupunki ja Valtimon kunta ovat tehneet kuntarakennelain 4b §:n mukaisen kuntaliitosselvityksen yhdistymisesityksen laatimiseksi. Selvitystyön tuloksena on valmistunut ehdotus yhdistymisesitykseksi sekä sen liitteenä yhdistymissopimus ja selvitysraportti liitteineen (7 kpl).
Nurmeksen kaupunginhallitus ja Valtimon kunnanhallitus varaavat kuntien asukkaille ja muille, jotka katsovat asian koskevan itseään, kuntarakennelain 7 §:n mukaisen tilaisuuden tehdä huomautus ehdotuksesta kuntien yhdistymisesitykseksi. Huomautus on tehtävä 30 päivän kuluessa siitä, kun huomautusten tekemistä koskeva kuulutus on kunnassa julkaistu siten kuin kunnalliset ilmoitukset julkaistaan.
Huomautus on toimitettava 11.4.2019 kello 15.00 mennessä kirjallisena Nurmeksen kaupunginhallitukselle, osoite Kirkkokatu 14, 75500 Nurmes tai sähköpostilla kirjaamo@nurmes.fi tai Valtimon kunnanhallitukselle, osoite Kunnantie 1, 75700 Valtimo tai sähköpostilla kirjaamo@valtimo.fi .
Ehdotus yhdistymisesitykseksi liitteineen on nähtävänä Nurmeksen kaupungintalolla, Kirkkokatu 14, ja Valtimon Kuntalaisten Talolla, Kunnantie 1, sekä kuntien nettisivuilta www.nurmes.fi ja www.valtimo.fi. Asiakirjat ovat nähtävänä myös Nurmeksen kirjastossa, Kötsintie 2 ja Valtimon kirjastossa, Sepänkatu 6.
Nurmeksen kaupunginhallitus ja Valtimon kunnanhallitus käsittelevät mahdolliset huomautukset 15.4.2019 pidettävissä kokouksissa, antavat niistä lausunnot ja tekevät sen jälkeen ehdotuksen kuntien yhdistymisestä valtuustojen 23.4.2019 (Valtimo) ja 24.4.2019 (Nurmes) pidettäviin kokouksiin.
Nähtävillä olleet materiaalit
(avautuvat uuteen ikkunaan)
Nurmeksen kaupungin ja Valtimon kunnan yhdistymissopimus, hyväksytty 13.2.2019
Kuntaliitosselvitysraportti, hyväksytty 26.2.2019
Raportin liitteet:
1. Kuntatalouden nykytila ja kuntatalouden näkymät vuoteen 2025
2. Pikes Oy 12/2018 Nurmes-Valtimon elinkeinoelämän nykytila kuvattuna
3. Uuden kunnan elinvoima ja elinkeinojen kehittäminen
4. Hyvinvointipalvelujen yleiskuva ja johtopäätökset -raportti
5. Tekniikan työryhmän raportti
6. Hallinnon työryhmän raportti
7. Paikkojen jakautuminen kuntayhtymissä, tytäryhteisöissä ja osakkuusyhteisöissä
Kuntaliitos / työsuunnitelman runko 8.11.2018
Kuntaliitosselvitys / kuntaliitosselvitystoimikunnan ja valmisteluryhmän jäsenet
Kuntaliitosselvityksen työryhmät
Nurmeksen kaupungin ja Valtimon kunnan kuntaliitosselvityksen laatimista varten on nimetty kaksi työryhmää. Selvitystyötä varten on perustettu kuntaliitosselvitystoimikunta, joka toimii hankkeen ohjausryhmänä sekä nimitetty valmistelutyöryhmä.
Valtimon kunnanhallitus 22.10.2018 § 149, Nurmeksen kaupunginhallitus 5.11.2018 § 201
Kuntaliitosselvitystoimikunta
Jäsenet:
Nurmes
Kämäräinen Matti pj.
Räsänen Yrjö, vpj
Hiltunen Jouni
Kainulainen Anneli
Korhonen Pasi
Meriläinen Mikko
Määttä Henry
Nykänen Anniina
Ollilainen Anneli
Rönkkö Reeta
Savolainen Anni
Timonen Paula
Valtimo
Hölttä Anna vpj.
Alhoniemi Ilona
Härkin Päivi
Karppinen Veijo
Oinonen Timo
Piirainen Jari
Rautiainen Marko
Rautiainen Tuula
Savolainen Jani
Valmisteluryhmä
Mustonen Leena, Valtimon kunnanjohtaja
Korhonen Kyösti, Valtimon va hallintojohtaja
Saatsi Asko, Nurmeksen kaupunginjohtaja
Sallinen Jussi, Nurmeksen talousjohtaja
Toimialakohtaiset työryhmät
Teknikan toimiala
pj Pasi Parkkinen, tekninen johtaja Nurmes
vpj Ari Jaaranen, tekninen johtaja, Valtimo
Hyvinvoinnin toimiala
pj Ville Korkeala, kasvatus- ja koulutusjohtaja Valtimo
vpj Petri Moilanen, hyvinvointijohtaja Nurmes
Keskushallinnon toimiala
pj Anne Korhonen, vs. hallintojohtaja Nurmes
vpj Kyösti Korhonen, va hallintojohtaja Valtimo
Lisäksi kuhunkin työryhmään tulee 2-3 lisäjäsentä.