Navigaatiovalikko

Kulttuuri ja vapaa-aika / kulttuuri / blogiotsikko

Nurmes-talon nurkilta -blogi

Tämän blogin kirjoittaja on Nurmeksen kaupungin kulttuurisihteeri Marjo Säkkinen, jonka pääasiallista työmaata on Nurmes-talo.

Sisältöjulkaisija

angle-left Kulttuurintäyteistä vuotta 2015

Tammikuu alkaa kääntyä loppupuolelleen, ja kulttuurivuosi on jo käynnissä. Säveltäjä Jean Sibeliuksen (1865-1957) juhlinta värittää kotimaista tapahtumavuotta niin voimakkaasti, että tokkohan tuota pääsee mitenkään pakoon.  

Nurmeksen pahaksi onneksi Sibelius ei korvaansa lotkauttanut Pielisen pohjoisille rannoille, vaikka läheltä liippasikin häämatka Lieksaan ja Kolille. Ehkä selviydymme kuitenkin ilman säveltäjän henkilökohtaista kosketusta Nurmekseen, sillä Sibeliuksen juhlavuosi soi ympäri maailmaa, miksei myös meillä - ainakin jossain vaiheessa alkanutta vuotta.

Vaan eipä hätää, kyllä musiikkia kuullaan Nurmeksessa, ja muutakin on tulossa tarjolle. Nurmes-talo valmistautuu parasta aikaa tapahtumaviikkoon, josta voi jo melkein sanoa, että se on perinteinen. Helmikuun 15.-21. päivien runsaan ohjelmakattauksen teemana on Pielisen Karjala. Kino Hannikainen hellii yleisöä elokuvantäyteisillä päivillä, ja muussa ohjelmassa on mm. näyttelyitä, luento ja konserttikin. Tarkemmat ohjelmatiedot viikostamme julkaistaan lähiaikoina.   

Maaliskuun kohokohtana soivat kipakat mustalaisswingin sävelet. Nurmekselaislähtöinen kitaristi Olli Soikkeli on ponnistanut pitkälle ja vaikuttaa tätä nykyä enimmäkseen Yhdysvalloissa. Suomen kiertueelle hän nappaa rapakon takaa mukaansa viulisti Jason Anickin. Soikkelin ja Anickin taiturointia komppaavat Tomi Kettunen ja Teemu Åkerblom.

Joensuun kaupunginteatteri on valinnut ohjelmistoonsa kotimaisen hittikomedian Orkesteri. Huono-onnisen bändin jätkät ja yksi mimmikin nähdään Hannikaisen salissa huhtikuun puolivälissä.    

Galleria Tykon valtaavat jo kahden viikon kuluttua lieksalaiset Heikki Elme, Mauri Kokko ja Suvi Komsa. Yhteisnäyttely Hetki ajassa ennakoi myös myöhemmin alkavaa Nurmes-talon Pielisen Karjala -tapahtumakokonaisuutta. Maaliskuussa galleria Tykossa esittäytyy kajaanilainen Hannele Pussinen, ja kesäkuussa kuhmolainen Urho Kähkönen, jonka tuotantoa on nähty galleriassamme aiemminkin. Tyko on kovin suosittu galleriatila, johon tehdään varauksia tällä hetkellä vuodelle 2016.

Tervetuloa nauttimaan kulttuurista myös vuonna 2015!

Blogit

Maailman hauskin kesätyö

Maailman hauskin kesätyö. Päätettiin laittaa työhakemukset tulille kun kuultiin että kaksi paikkaa Nurmeksen kaupungin kesäsomettajaksi olisi auki. Pari viikkoa ja hyperaktiivista päivää myöhemmin ollaan saatu kyllä seikkailla  koko rahan edestä! Ollaan käyty kolme kertaa Valtimolla, tehty kirjastosta joulupukkiasussa video, matkattu kirjastoauton ja katurin kyydissä, käyty frisbeegolffaamassa enemmän kuin osataan laskea.. Myös kaikenlaisia sosiaalisia tilanteita on tullut vastaan ja hyvät kanssakäymistaidot ovat kyllä osoittautuneet tärkeiksi. Toisaalta juuri ihmisten kanssa tekeminen on se, mikä tästä duunista teki niin hauskan! Suosittelemme lämpimästi somettajan hommia kaikille vähänkään aiheesta kiinnostuneille ja seikkailun haluisille nuorille!
-Niilo ja Miko

Katurin kyydissä

Hyvää torstaita kaikille! Tänään käytiin hupiajelulla katurissa ja haastateltiin samalla asiakkaita. Katuri kiisi hiekkateitä pitkin kuin tuuli ja seura oli rattoisaa. Katuri kuskasi asiakkaita ja kauppatavaroita mutkattomasti ja asiakkaat olivat tyytyväisiä. Katurin palveluista lisätietoa saat täältä:https: //www.nurmes.fi/joukkoliikenne


Lämmintä loppuviikkoa kaikille!
-Miko ja Niilo

 

Tänään oli tosi chilli päivä, vaikka nukuinki vähän pommiin. Lähettiin heti aamusta kaverin kyydissä Valtimolle frisbeegolffaamaan. Otettiin paljon kuvia. Sitten mentiin haastattelemaan kirjastossa kesätöissä olevaa Ainoa. Loput työpäivästä meni Mikonniemellä istuskellessa. Päivä oli niin sanotusti 'short and sweet'.  Aurinkoista päivänjatkoa kaikille!



-Miko ja Niilo

Tarmokasta tiistaita!

Tänään käytiin ihmettelemässä Nurmes-talon remonttia. Aluksi puettiin suojavarusteet päälle ja sitten suunnattiin teltan sisään. Talon olisi määrä valmistua reilun vuoden päästä ja hommat olivatkin jo kovassa vauhdissa. Rakenteita oli purettu ja alettu uusimaan, ja kattoa nikkaroitiin paraikaa uuteen uskoon. Eipä ollut pienintäkään hajua siitä, kuinka suuresta rakennuksesta on oikeasti kyse. Käveltiin huoneiden läpi, joiden ei edes tiedetty olevan olemassa. Iltapäivällä lähdettiin vielä Mikonniemen skeittiparkille kikkailemaan. Suuremmilta haavereilta säästyttiin heikossa kunnossa olevista rampeista huolimatta! Iloista alkuviikkoa kaikille!

..

..