Julkaisupäivä
9.12.2014 13:30
Pekka Juhani Hannikainen syntyi Nurmeksessa tasan 160 vuotta sitten
eikä häntä totisesti ole täällä unohdettu. Nurmes-talossa on
Hannikaisen sali, Kauppatorilla Eva Ryynäsen muotoilema muistomerkki
Laulupuu ja Itäkaupungissa Hannikaisenkatu ja -aukio sekä Hannilan päiväkoti.
Ansioitunut kuoromies ja harrastajasäveltäjä elää näissä
nimissä, mutta muutenkin: joulun aikaan on syytä muistaa, että
esimerkiksi Joulupukki on lähtöisin hänen kynästään, kuten moni muukin
joululaulu. Ne ikäpolvet, joiden musiikkitunnit koulussa olivat
enemmän tai vähemmän laulamista opettajan polkiessa urkuharmonia,
ovat omakohtaisesti tutustuneet lukuisiin Hannikaisen säveltämiin koululauluihin.
Suomalaisessa kuoromaailmassa Hannikaisen nimeä pitää
ylväimmin esillä yksi maan parhaista mieskuoroista. Hän perusti vuonna
1883 Helsingissä Ylioppilaskunnan laulajat, joka on vanhin
suomenkielinen kuoro.
Kuoron perustamisesta syntyvä aasinsilta johdattaa ajatukset
takaisin kotinurkkiin. Nurmekselainen Kerttu Nikka perusti Valtimon
tyttökuoron vuonna 1977, ja vain seitsemän toimintavuoden jälkeen
alkoi pienen pohjoiskarjalaisen kunnan tyttöjen voittokulku
kuorokilpailuissa. Samaan aikaan - vuonna 1984 - lähdettiin jo
ensimmäiselle ulkomaanmatkallekin feresien helmat hulmuten.
Omanlaisensa ihme, johon vaadittiin ainakin tinkimätöntä harjoittelua
sekä laulajien ja heidän vanhempiensa sitoutumista harrastukseen. P.
J. Hannikaisen joulu- ja koulu- sekä lastenlaulut olivat muuten Kerttu
Nikan aikana Valtimon tyttökuoron ohjelmiston kulmakiviä.
Minulla oli onni olla Kertun säestettävänä ja opetettavana
joskus kauan sitten nuorena tyttönä. Kerttu Nikka oli
voimakastahtoinen, mutta samalla ainakin minun mielestäni sydämellinen
ja valloittava persoona, joka sai myös aikaiseksi asioita - kuten
Valtimon tyttökuoron esimerkkikin osoittaa. Puheet eivät olleet
pelkkiä puheita, vaan muuttuivat Kertun käsissä teoiksi.
Nurmes-talon ja Hannikaisen salin ylpeys, täysimittainen
Steinway-konserttiflyygeli, on sekin yksi Kerttu Nikan
aikaansaannoksista. Hän teki 1990-luvun alussa kaikkensa, että
kulttuuritaloon hankitaan soitin, joka houkuttelee tänne kovan luokan
esiintyjiä. Kerttu sai tahtonsa läpi. Lisäksi Nurmes-talossa on
ymmärretty jo kauan sitten, että arvosoitin tarvitsee erityistä
huolenpitoa. Niinpä flyygelillä on oma huone, jonka ilmankosteus ja
lämpötila pidetään juuri oikeilla tasoilla. Eihän S-sarjan Mersuakaan
pidetä taivasalla, jos on mahdollisuus pitää se tallissa.
Director Cantus -arvonimelläkin huomioitu Kerttu Nikka sai
toki Nurmes-taloon myös oman nimikkopaikkansa: musiikkiopiston
tiloissa oleva Kertun kamari on nimetty hänen mukaansa. Musiikki- ja
kulttuuri-ihmisenä hän oli oiva esimerkki siitä, kuinka mennään
tarvittaessa vaikka läpi harmaan kiven. Kerttumainen tekemisen
meininki on hyvä muistaa näinä aikoina, kun satsaaminen kulttuuriin
kyseenalaistetaan siellä sun täällä: täytyy uskoa omaan asiaansa, niin
saa ehkä parhaassa tapauksessa muutkin innostumaan?
