Ohjelma
Joulumusiikki_ohjelma
Nurmeksen Joulumusiikki 2022
Ke 7.12.2022 klo 19 Hannikaisen sali, Nurmes-talo
Joulutarina
Joulutarina on perinteisten joululaulujen, tunnelmallisten runojen ja kolmen kokeneen taiteilijan muodostama toisenlainen joulukonsertti. Tarina vie kuulijat joulun odotuksesta ja aattoillan lämmöstä jouluyön mietteisiin. Sytytämme kynttilän ja ajatus lapsesta herkistää meidät. Hiljaa helkkyellen kellot herättävät meidät jouluaamuun. Varpunen ja pienen pirtin tyttö kohtaavat toisensa lumihiutaleen leijuessa kohti kevään valoa.
Konsertissa kuullaan tuttuja suomalaisia joululauluja, säveltäjinä mm. Sibelius, Madetoja, Merikanto, Kaski ja Kuusisto. Lisäksi mukana on myös vähemmän esitettyjä helmiä sekä nykypäivän joululauluja uusin sovituksin - Sydämeeni joulun teen syntyy uudelleen.
Joulutarinan tarjoavat meille
Eija Ahvo, kertoja
Juho Punkeri, laulu
Tuula Hällström, piano
Konsertin kesto 1 tunti.
Liput 15 / 12 euroa.
To 8.12.2022 klo 13 ja klo 18 Hannikaisen sali, Nurmes-talo
Tähti tähdistä kirkkain - jouluinen yhteislaulukonsertti
Mainiot oopperalaulajakaverukset Matti Turunen ja Jussi Merikanto laulavat ja laulattavat vanhoista koululaulukirjoista tuttuja jouluisia lauluja. Esitä oma toiveesi sähköpostilla osoitteeseen nurmeksenjoulumusiikki@gmail.com
Päivätilaisuudessa kahvitarjoilu.
Tilaisuuden kesto on noin 1 tunti.
Vapaa pääsy
Pe 9.12.2022
Waltteri Torikan tunnelmallinen joulukonsertti Bomban talolla
Tilaisuus on loppuunmyyty.
Yhteistyössä Ravintola Bomba ja Nurmeksen Joulumusiikki.

La 10.12.2022 klo 19 Hannikaisen sali, Nurmes-talo
Emma Salokoski & Ilmiliekki Quartet: Joulukonsertti
Emma Salokoski & Ilmileikki Quartet -kokoonpanossa voimansa yhdistävät pohjoismaisen jazzin parhaimmisto ja maamme eturivin tulkitsija, Emma Salokoski.
Uudella albumillaan tämä ylistetty yhtye on ottanut materiaalikseen joululaulut, joita on käsitelty erilaisin näkökulmin. Mukana on niin joulun klassikoita kuin aivan uutta, nykyajan joulun henkeä tutkiskelevaa joulumusiikkia. Jokaista versioita yhdistää kuitenkin Ilmiliekin ja Emman tuttu, omintakeinen leima ja ainutlaatuinen sävy.
Emma Salokoski, laulu
Tuomo Prättälä, piano
Verneri Pohjola, puhallinsoittimet
Olavi Louhivuori, rummut
Antti Lötjönen, kontrabasso
Konsertin kesto on noin 2 tuntia ja siinä on väliaika.
Liput 25 / 20 euroa.
Ennakkomyynti verkkokaupassa aksytammat.fi
Su 11.12.2022
klo 13 Karhunpään kylätalo, Valtimon pitäjä
klo 15 Tuohuspirtti, Lipinlahti
Joulukylä soi
Tunnelmallisissa kyläkonserteissa soivat tutut ja hieman vähemmän tunnetut joululaulut. Esiintyjinä Jussi Merikanto, basso, Antti Nykänen, sello ja Tapio Nykänen, piano.
Vapaa pääsy
La 17.12.2022 klo 18 Nurmeksen kirkko
Rastavanpajot – kuorojen suurkonsertti
Suuressa kuorojen joulukonsertissa ovat mukana Juukelin laulajat, Lauluset, Nurmeksen kirkkokuoro, Nurmeksen mieskuoro, Nurmeksen ortodoksinen kirkkokuoro, Pielissiskot, Syke, Tuulia-kuoro, Valtimon ortodoksinen naiskuoro ja lauluyhtye Womena.
Kuoroja johtavat Katriina Edoh, Tiina ja Markku Könttä, Iina Luukkonen ja Tiina Sormunen.
Vapaa pääsy
Su 18.12.2022 klo 10 Nurmeksen ev. lut. kirkko
Joulumusiikkimessu
Kuorot ovat mukana 4. adventtisunnuntain messussa.
Oikeudet muutoksiin pidätetään.