Soitin muutama päivä sitten eräälle tutulleni. Ensimmäisinä sanoinaan hän sanoi puheluun vastatessaan: ”Voiko vitutukseen kuolla?” Vastasin: ”Ei”. Ja jäin miettimään, että soitinpa hyvään aikaan. Vaikka puhelun sisältö olikin ihan yhteen käytännön asiaan liittyvä, tuntui se osuneen oikeaan aikaan soitetuksi. Ystävä sai purkaa pahaa mieltään ja pääsi jatkamaan hommiaan jo hieman rauhoittuneena puhelun päätyttyä.

Tänä keväänä, näinä poikkeusaikoina, ei tuttuni ole varmastikaan ainut, jolla pään sisäinen v- käyrä nousee huippulukemiin, välillä syystä ja välillä vähän ilman syytäkin. Poikkeusoloissa mieliala heittelee välillä synkästä alakulosta super- ärsytykseen ja kaikkeen sillä välillä. Ja kun ei voi mennä minnekään. No lenkille tai ulos, mutta ei mitään muuta normaalia toimintaa, eli ei välttämättä ole mitään järkeviä keinoja purkaa pahaa mieltään.

Onneksi ne kaverit, ystävät, yleensäkin muut ihmiset, ovat kuitenkin olemassa. Ihan viestin päässä. Snapin ulottuvissa. Soitolla tavattavissa. Muista ottaa yhteyttä johon kuhun silloin, kun omassa päässä mättää. Tuttuun tai vaikka ihan tuntemattomaankin. Ja muista ottaa yhteyttä toiseen ihmiseen silloin, kun sinulla on ihan hyvä fiilis. Sillä sinun soittosi tai viestisi tai kuvasi voi olla juuri oikeaan aikaan tullut yhteydenotto sille toiselle. Muista myös mummot ja ukit, kummit, sukulaislapset, entiset kaverit, naapurit, siskot ja veljet, omat vanhempasi, ihan kaikki kaverisi niissä yhteydenotoissa – juuri sinun viestiäsi voi joku odottaa juuri nyt. Ja ilahtuu suunnattomasti.

Ja tällainen viesti vielä ihan sinulle: ”Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet, ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.” Ps. 91: 11, 12.

Tsemppiä tähän kevääseen!

Susanna seurakunnasta :)