Kävin oman Prometheus-leirini, tuttavallisemmin protun, 2018 kesällä
Yli-Iissä Luonto-olohuoneella. Leirin jälkeisenä talvena päädyin
ohjaaja-koulutuksiin ja viime kesänä olin ensimmäistä kertaa leirillä
apuohjaajan roolissa.
Ensin vähän tietoa siitä mitä
protuleirit on ja mitä siellä tehdään. Prometheus-leirit ovat
uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumattomia, protulle on siis
tervetullut kuka vain. Leirien tavoitteena on vahvistaa osallistujien
itsetuntemusta sekä tarjota monipuolisia taitoja elämää varten,
esimerkiksi valmiuksia itsenäiseen, kriittiseen ja luovaan ajatteluun
sekä argumentoivaan ja kunnioittavaan keskusteluun. Suosituimmat
leirit on suunniteltu käytäväksi 8. tai 9. luokan jälkeen, mutta
leirejä järjestetään myös 16-20-vuotiaille ja yli 20-vuotiaille. Oman
leirinsä jälkeen voi mennä vielä jatkoleireille, joita järjestetään
kesällä, syksyllä ja talvella.
Muistan matkan
Nurmeksesta protulle. Matkaa oli yli 300 kilometriä ja lähdimme
ajamaan kohti Yli-Iitä jo aamulla. Pysähdyimme syömään Oulussa, mutta
minua jännitti niin paljon, ettei syömisestä meinannut tulla mitään.
Kun käännyimme leiripaikalle johtavalle tielle iski paniikki. Muistan
pelänneeni, että kaikilla muilla onkin joku kaveri mukana ja jään ihan
yksin. Jälkeenpäin ajateltuna tuo pelko oli ihan turha. En nimittäin
ollu ainoa, joka oli tullut leirille ilman tuttavia. Ja oikeastaan se,
etten tuntenut leiriltä ketään etukäteen, oli vain iso etu. Joukosta
tuiki tuntemattomia ihmisiä muotoutui minulle viikon aikana tärkeämpiä
kuin olisin ikinä uskonut.
Leirillä keskusteltiin
paljon. Niin leiriä vetävän tiimin järjestämissä ohjelmissa, kuin myös
kaikki vapaa-ajat. Puhuttiin maasta taivaaseen kaikesta meidän elämään
liittyvästä. Protulla koin oloni hyväksytyksi ja sain olla ihan oma
itseni. Leirin ilmapiiri oli turvallinen, vaikka voikin olla, että
saatoimme aiheuttaa leiritiimille harmaita hiuksia viettämällä aikaa
rannalla ilman valvontaa ja huutamalla keskusteluissa toistemme
päälle, kun omaa vuoroaan ei jaksanut odottaa. Keskustelun lisäksi
teimme paljon muutakin. Näin yksi rakkaista leirikavereistani tiivisti
meidän loppujuhlassa pidetyn puheen loppuun: “Keskustelun lisäksi me
ollaan leikitty, saunottu, laulettu, halittu, valvottu, painittu,
mahauduttu, naurettu ja itketty. Joo, itketty ja naurettu tosi paljon.
Myös yhtä aikaa... Se yhdistää. Ja jos se on minusta kiinni niin en
aio ikinä luopua näistä ihmisistä. Niin rakkaita ne mulle on!
Kiitos elämäni parhaasta viikosta! Pus Pus”
Muistan, kuinka leirin viimeisenä iltana itkin silmät päästäni. En
olisi millään halunnut lähteä leiriltä kotiin. Tiesin että
protukaverini hajautuvat ympäri Suomea. Tiesin myös, että Nurmeksesta
on kallista ja hankalaa lähteä tapaamaan protukavereitani Ouluun,
jossa suurin osa heistä asuu. Nyt kun leiristä on jo aikaa, voin
onnekseni sanoa, että välimatka ei hajottanut protulla syntynyttä
porukkaa. Näimme edellisen kerran muutama kuukausi sitten Oulussa.
Bussimatka Ouluun ei ollut lyhyt, mutta olin niin innoissani
nähdessäni kavereitani pitkästä aikaa, ettei matka edes haitannut.
Paluumatka Nurmekseen taas tuntui loputtomalta.
Vaikka
en kadukaan leirin käymistä pohjoisessa, omaa leiriäni kun en
vaihtaisi mihinkään, suosittelisin kuitenkin valitsemaan leirin, joka
on lähellä omaa asuinpaikkaa. Kun leirille ei ole valtavasti matkaa on
todennäköisempää, että muutkin leiriläiset ovat läheltä leiripaikkaa.
Joten kun protulta toivottavasti tarttuu mukaan uusia ystäviä, on
heidän näkemisensä paljon helpompaa. Ja mikä tärkeintä, huolimatta
siitä minkä ikäinen olet, missä asut ja mitä uskontoa tai poliittista
kantaa edustat, jos sinulla mitenkään on mahdollisuus mene protulle!
Siellä on hauskaa ja omaan ajatteluunsa saa leiriltä huimasti uusia
näkökulmia. Itse lähdin viikon mittaiselta leiriltä mukanani
valtavasti uusia ystäviä, parempi itsetunto ja pää täynnä uutta
ajateltavaa. Parhaimmillaan leiristä muodostuu elämäsi paras viikko.
-Aino