Olen pyöritellyt ajatusta tunteista jo jonkin aikaa. Ehkä se lähti lennokkaammin vielä liikkeelle, kun kirjoitin edellisen tekstini.

Tunteet ovat yksilöllisiä, enkä voi sanoa mitä sinä tunnet tai mitä tunteita tietty tilanne kaikille aiheuttaa. Voin kuitenkin kertoa tunteista, mitä itse olen tuntenut missäkin tilanteessa. 

Minulle on kerrottu, että sinä olet itse vastuussa omista tunteistasi, eli jos tunnet esimerkiksi ärsytystä koulukaveriasi kohtaan, mene itseesi ja mieti mistä se johtuu. 

Taistelin tätä väitettä vastaan. Miten voin olla vastuussa esimerkiksi pettymyksen tai vihan tunteesta, jos joku tahallisesti haluaa minulle tällaisen tunteen tuottaa? Jos toinen ihminen haluaa satuttaa, niin henkinen väkivalta on tuhoisempaa kuin fyysinen. Voit aiheuttaa toiselle ihmiselle tunteita, jotka tuntuvat ikävämmälle kuin nyrkki silmässä. 

Itse koen älyttömästi positiivisia tunteita, päivittäin ja monta kertaa päivässä. Tunnen valitettavasti myös niitä negatiivisia tunteita, jotka ilmenevät voimakkaana ahdistuksena. Minulla ei ole diagnosoitua ”ongelmaa” tai lääkitystä, sillä tähän asti olen selvinnyt ihan hyvin. 

Itse en sano kuitenkaan ahdistusta tunteeksi. Minulle ahdistus on suuri määrä erilaisia negatiivispainotteisia tunteita, esimerkiksi pettymystä itseen, itsesyytökset, viha, pelko yksin jäämisestä tai katkeruus. Nämä tunteet ovat hyvin syvällä minussa, jonka vuoksi ”ahdistuksen” hoitaminen on pitkä ja raskas prosessi. 

Miten ahdistus sitten näyttäytyy? Miten tunnistaa milloin ahdistaa? Ahdistus näyttäytyy ihmisille hyvin monin tavoin. Itse en koe ahdistusta koko ajan, vaan se laukeaa erilaisissa tilanteissa. Tällöin vatsaani alkaa vääntää, rintalastan alta puristaa ja tekisi mieli vain itkeä. Mukava tilanne varsinkin sosiaalisissa ympäristöissä. Pystyn kuitenkin aika hyvin sitä kuitenkin hallitsemaan, enkä ole romahtanut julkisella paikalla.  

Olenko siis itse vastuussa kaikesta tästä? Olen ja en. Olen itse turruttanut tunteeni syvälle, olen itse ollut sellaisissa tilanteissa jotka tekevät väistämättäkin hallaa itselleni, olen tehnyt hallaa itselleni, minulle on tehty hallaa. En kuitenkaan voi sanoa, että masentunut ihminen on itse syypää masennuksen tuomiin tunteisiin. En missään nimessä.

Antiikin kreikasta on lähtöisin sellainen idea kuin ”tiedosta itsesi”. Tämä on ollut itselleni tärkeä ohjenuora. Kysyn itseltäni nykyisin päivittäin, ”miksi tunnen näin”, ”voiko tämä tunne tulla jostain menneisyydestä”, enkä enää työnnä tunteitani sivuun, vaan pienin askelin opettelen elämään niiden kanssa. Todellista on se, että tunteet tekevät minusta ihmisen. 

-Pikkuihmettelijä