NuortenNurmes/infonurkkaus/seksi-ja-seksuaalisuus/saate

Voidaan sanoa, että seksuaalisuus on sitä, mitä olemme ja seksi sitä, mitä teemme.

Seksuaalisuus on keskeinen osa ihmisyyttä koko elinkaaren ajan, kaikissa elämän vaiheissa. Se muuttuu ja kehittyy läpi elämän. Seksuaalisuus ei ole ihmisen oma valinta, vaan ihmiselämään kuuluva inhimillinen, terveyteen ja mielen hyvinvointiin vaikuttava ulottuvuus. Seksuaalisuuteen sisältyy muun muassa sukupuoli, sukupuoli-identiteetti ja sukupuoliroolit, seksuaalinen suuntautuminen, mielihyvä, suhteet, seksuaalinen kehitys ja lisääntyminen. 

Seksi voi olla esimerkiksi ajatuksia, tunteita ja toimintaa, joka tuottaa seksuaalista mielihyvää, nautintoa ja kiihottumista.

Kaikilla maailman nuorilla on seksuaalioikeudet. Ne liittyvät ihmisoikeuksiin. Seksuaalioikeudet tarkoittavat jokaisen yksilön oikeuksia päättää tietoisesti ja vastuullisesti omaan seksuaalisuuteensa liittyvistä asioista.

Nuortennurmes/seksi-seksuaalisuus/aiheet

Maksuton hormonaalinen raskaudenehkäisy on tarkoitettu nurmeslaisille 2001 ja sen jälkeen syntyneille nuorille. Maksuttomana tarjotaan ensimmäinen pitkäkestoinen ehkäisy (kierukka/kapseli) tai 12kk hormonaalinen ehkäisy, mikäli ehkäisypilleri tai rinnakkaistuote kuuluu valmistevalikoimaan. Maksutonta ehkäisyä voi saada ehkäisyneuvolasta sekä joistakin kouluista ja oppilaitoksista. Ajanvaraus tapahtuu verkkoajanvarauksessa.

Ehkäisyneuvola - siunsote.fi

Ehkäisy on tärkeä osa seksiä. Ehkäisy vapauttaa nauttimaan seksistä ilman huolta seksitaudeista tai raskaudesta. 

Seksitauti voi tarttua kaikessa seksissä, jossa henkilöiden eritteet ja limakalvot ovat kosketuksissa toisiinsa. Kondomi ja suuseksisuoja ehkäisevät seksitaudeilta.

On aina syytä käyttää ehkäisyä, mikäli raskaus ei ole toivottavaa. Kondomi on usein ensimmäinen ehkäisymenetelmä, jota nuoret käyttävät, koska se suojaa seksitaudeilta ja raskaudelta. Raskauden ehkäisyyn on kondomin lisäksi olemassa useita luotettavia menetelmiä, kuten e-pillerit, minipillerit, kierukat ja kapselit.

Seksuaalisuus koostuu monista asioista. Jotta seksielämän voi aloittaa turvallisesti ja siitä voi nauttia, olisi sekä henkisen että fyysisen puolen oltava kunnossa.

Henkisen puolen seksuaaliterveyteen kuuluvat oma vapaa tahto päättää siitä, milloin seksiä harrastaa ja kenen kanssa, turvallinen olo kumppanin kanssa sekä positiivinen ja kunnioittava asenne toista kohtaan.

Hyvässä suhteessa näistä asioista voi puhua avoimesti. Ne voivat aluksi tuntua vaikeilta, mutta ovat osa jokaisen ihmisen elämää. Et ole kysymystesi äärellä yksin: kaikki miettivät samoja asioita jossakin vaiheessa.

Seksuaalinen ja sukupuoleen perustuva häirintä on tasa-arvolaissa tarkoitettua syrjintää. Seksuaalisella häirinnällä tarkoitetaan sanallista, sanatonta tai fyysistä, seksuaalista ei-toivottua käytöstä, jolla tarkoituksellisesti loukataan henkilön henkistä tai fyysistä koskemattomuutta erityisesti luomalla uhkaava, vihamielinen, halventava, nöyryyttävä tai ahdistava ilmapiiri.

Suostumus on näissä asioissa tärkein. Täytyy ymmärtää elekieltä ja sanaa ei. Jos huomaat toisessa epämukavuutta tai vaivaantumista, kannattaa aina varmistaa kysymällä käykö tekemäsi asiat toisellekkin.

NuortenNurmes/seksi-ja-seksuaalisuus/hyödyllisiä-linkkejä

#NuortenNurmes/infonurkkaus/seksi-ja-seksuaalisuus/linkkilista

angle-left

Blogit ((Poistettu) Seksi ja seksuaalisuus)

Tiedät olevasi valmis, kun panettaa enemmän kuin pelottaa.

Tiedät olevasi valmis, kun panettaa enemmän kuin pelottaa. Harrasta seksiä sellaisen ihmisen kanssa joka on turvallinen ja johon luotat. Huomioi toisen toiveet, äläkä pakota mihinkään. Puhu avoimesti toiveistasi. Valmistaudu ostamalla kondomeja, jotka on sopivan kokoisia. Kummankin täytyy huolehtia ehkäisystä.

Lisää kommentteja

Lisää blogeja.

Seksuaalioikeudet

Jokaisella ihmisellä on oikeus omaan seksuaalisuuteen, koskemattomuuteen, tietoon...

Nettirakkaus

Nettirakkaus on kauko-suhteita, huijausta ja kalastelua. Netti rakastumisessa on hyvä huomioda...