Kötsi

***

Matti Aaltosen kertomus 1950-luvun Nurmeksesta:

Nurmeksen käpyriihi ja hokkarit

Viisikymmentäluvun puolivälissä ikäiseni tytöt ja pojat kokoontuivat iltaisin luistinradalle. Tytöillä oli valkoiset kaunoluistimet ja pojilla mustat hokkarit. Olin kateellinen kun minulla oli vain vaivaiset Nurmis-luistimet, jotka eivät millään tahtoneet pysyä kiinni pehmenneissä hiihtomonojen pohjissa. Nurmeksen rautakaupassa minulle sopivat uudet hokkarit maksoivat silloin 3300 markkaa.

Kun koulussa kuulin poikien kehuskelevan kuinka he olivat ansainneet hyvät rahat käpyjä keräämällä, niin päätin yrittää, sillä sinä talvena meidän lähellä kauppalan metsässä kaadettiin suuria kuusia.

Kevättalvella kuusitukit oli viety hakkuualueelta hevoskyydeillä sahalle, mutta puiden käpyiset latvat lojuivat metsässä. Kuparinväriset kävyt odottivat kerääjää. Ruskea kangassäkki kainalossa kävelin reenjälkiä metsään. Kahlasin lumessa kuusen latvalta toiselle, nypin niistä kävyt ja vedin pulleat säkit perässäni kotiin. En muista monenako päivänä kävin käpyjä keräämässä, mutta niitä oli useampi säkki vesikelkassa kun lykkäsin lastin kauppalan läpi Kötsinmäen Nurmesjärven puoleisessa rinteessä olevaan käpyriiheen. Sain kävyistä 2700 markkaa. Nykyrahassa ehkä noin sata euroa.

Kotona tehtyä työtäni kyllä arvostettiin, mutta kyseenalaistettiin kannattaako niitä rahoja käyttää turhanpäiväisiin hokkareihin kun muutakin tärkeämpää ostettavaa olisi ollut. Muutaman päivän kestäneiden kiukkuisten neuvottelujen jälkeen äiti myöntyi ja lupasi puuttuvat rahat hokkareihin sillä ehdolla, että hän tulee rautakauppaan katsomaan etten osta liian pieniä hokkareita. Niissä pitää olla kasvunvaraa etteivät ne jo ensi talvena ole liian pienet, opasti äiti.

***

Leirintäalueen grillikatoksen suunnitteli Onni Meriläinen.