Nurmeksen Joulumusiikki

Taiteellinen johtaja Jussi Merikanto.

Nurmeksen Joulumusiikki järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1993. Tapahtuman taiteellisena johtajana on vuodesta 2011 toiminut Jussi Merikanto.

Tapahtuman pyrkimyksenä on tarjota mahdollisuus uusien joululaulujen syntymiseen ja esilletuloon. Joulumusiikki on järjestänyt kolme kansallista joululaulujen sävellyskilpailua, ja lisäksi Joulumusiikki vaalii Suomen joululauluperinnettä esittämällä ja tallentamalla joululauluja eri aikakausilta.

Nurmeksen Joulumusiikki on konsertteja ja tilaisuuksia, joissa yleisö voi nauttia yhteisistä musiikillisista hetkistä ja korkeatasoisista taide-elämyksistä.

Katso taltiointi 8.12.2016 järjestetystä Hyvän joulun toivotuksesta täältä.

Nurmeksen Joulumusiikki on myös Facebookissa.

Yhteystiedot

Taiteellinen johtaja
Jussi Merikanto
jussi(at)merikanto.fi

Kulttuurisihteeri
Marjo Säkkinen
Nurmeksen kaupunki
p. 04010 45150
marjo.sakkinen(at)nurmes.fi

Nurmes-talo
Kötsintie 2
75500 Nurmes