Navigation Menu

Nurmeksen_joulumusiikki

Nurmeksen Joulumusiikki

Taiteellinen johtaja Jussi Merikanto.

Joulumusiikki soi jälleen marras-joulukuussa 2023!

Vuodesta 1993 lähtien järjestetyn Nurmeksen Joulumusiikki -tapahtuman käynnisti opetusneuvos Jouni Pirinen. Taiteellisena johtajana jatkoi vuodesta 2011 musiikin maisteri, oopperalaulaja Jussi Merikanto. Nurmeksen Joulumusiikki on osa Nurmeksen kaupungin järjestämää kulttuuritoimintaa.

Nurmeksen Joulumusiikki on konsertteja ja tilaisuuksia, joissa yleisö voi nauttia yhteisistä musiikillisista hetkistä ja korkeatasoisista taide-elämyksistä. Tapahtuman pyrkimyksenä on tarjota mahdollisuus myös uuden jouluisen musiikin syntymiseen ja esilletuloon. Joulumusiikin arvoja ovat saavutettavuus, tasa-arvo, moninaisuus ja osallisuus. Joulumusiikissa on tilaa sekä perinteille että uusille ilmiöille.

Nurmeksen Joulumusiikki on yhteistyön tulosta. Teemme laajaa yhteistyötä paikallisessa kulttuuritoiminnassa ja luomme uusia Joulumusiikin muotoja taiteellisten kumppaneiden kanssa.

Tapahtuman yhteistyökumppaneita ovat olleet mm.
Break Sokos Hotel Bomba
Hyvärilä nuoriso- ja matkailukeskus
Joensuun kaupunginorkesteri
Nurmeksen ev. lut. seurakunta
Nurmeksen kaupungin alakoulut        
Nurmeksen Sepot/tanssijaosto
Pielisen Karjalan musiikkiopisto
Sellisti Jussi Makkosen kulttuurikoti

Joulumusiikin tilaisuuksissa ovat esiintyneet lukuisat eturivin artistimme – niin klassisen kuin kevyenkin musiikin saralta. Olemme tilanneet sävellyksiä ja koreografioita sekä antaneet myös paikkakunnan harrastajille uusia tilaisuuksia toiminnan kehittämiseen.

Joulumusiikki kuuluu kaikille.


 

Nurmeksen joulumusiikki instagramissa

Kulttuuri/Nurmeksen Joulumusiikki

Joulumusiikki yhteystiedot

Yhteystiedot

Jussi Merikanto taiteellinen johtaja jussi(at)merikanto.fi
Marjo Säkkinen kulttuurisihteeri 04010 45150 marjo.sakkinen(at)nurmes.fi

Joulumusiikki, Instagram