Nurmeksessa on monipuolinen liikuntapaikkatarjonta ulkoliikuntaa harrastaville. Ulkoliikuntamahdollisuuksista löytyy esimerkiksi urheilu- ja liikuntakenttiä, kuntoportaat, uimarantoja, talviuintipaikkoja, luistelukenttiä, luistelurata, hiihtolatuja, retkeilyreittejä, lähiliikuntapaikkoja, Padel-kenttä, pickleball-kentät ja tenniskenttä.
Ulkoliikuntapaikkojen ajantasaiset kunnossapitotiedot sekä sijainnit löydät Fluent Outdoors ‑seurantajärjestelmä.
Käyttövuoroja on varattavissa Porokylän koulun ja Kirkkokadun koulun ala- ja yläsaliin.
Vakiovuoroja haetaan sähköisellä lomakkeella keväisin. Vapaita vuoroja on mahdollisuus hakea hakuajan ulkopuolella sähköpostilla [email protected] tai soittamalla p. 04010 45104.
Koulujen liikuntasalien vapaita käyttövuoroja voit käydä katsomassa Julius-varausjärjestelmässä.
Nurmes-talon pohjakerroksessa sijaitseva Palanderin sali on suunniteltu lähinnä tanssin harjoitteluun. Lisäksi salissa pidetään liikuntaryhmien tunteja.
Palanderin sali on nimetty Nurmeksessa 1900-luvun alussa vaikuttaneen opettajan ja musiikkimiehen Elis Palanderin (1878–1930) mukaan.
Varustus: äänentoisto (Genelec), mikserivahvistin (JBL), langaton headset ja käsimikrofoni.
Tilavuokra 1.1.2025 alkaen 22,80 euroa / tunti ja 125,40 euroa / päivä (yli 6 tuntia). Hinnat sisältävät voimassa olevan arvonlisäveron. Tilavuokraa ei peritä alle 18-vuotiaiden toiminnasta.
Palanderin salin vapaita käyttövuoroja voit käydä katsomassa Asio-varausjärjestelmässä.
Yleisövuorot
Nurmeksen kaupungin järjestämät yleisövuorot ovat kaikille käyttäjille avoimia. Yleisövuorot ovat maksuttomia ja niitä on sekä mailallisia että mailattomia. Yleisövuorolla luistelutuet ovat vapaassa käytössä. Myös pukukoppeja saa käyttää varusteiden vaihtamiseen.
Yleisövuorojen säännöt
- Jäälle ei saa mennä kengät jalassa
- Mailoja ei saa käyttää mailattomalla vuorolla
- Jäälle ei mennä ilman kypärää
- Yleisöluisteluvuorolla luistellaan omalla vastuulla
Jäähalli vuorojen varaaminen
Vakiovuorot jäähallille haetaan sähköisellä lomakkeella heinä-elokuussa. Vapaita vuoroja on mahdollisuus hakea toimintakauden aikana (1.9.–31.3.) sähköpostilla [email protected] tai soittamalla p. 04010 45104.
- Jäähallin kausi on 1.9.–31.3. Jäähalli on suljettu jouluaattona 24.12.
- Jäähallin vakiovuorot varataan syksyisin. Jäähallivuoroja voivat varata yhdistykset, yritykset ja yksityiset henkilöt.
- Ensisijaisia varaajia ovat lasten ja nuorten toiminta sekä paikalliset jääkiekkojoukkueet.
- Kauden aikana tulevista muutoksista ilmoitetaan varauksen yhteyshenkilöille henkilökohtaisesti, yleensä sähköpostitse.
- Nurmeksen Seppojen jääkiekkopelit ovat ensisijaisia ja niiden ajalta perutaan muut vuorot.
- Päiväajat ensisijaisesti kouluille ja päiväkodeille.
- Seurat, joilla on useita joukkueita, tekevät varauksen kootusti – yksi ihminen ilmoittaa koko seuran varaukset.
Vakiovuorojen peruminen
- Kaikki muutokset kirjallisesti (esim. sähköpostilla) hallintosihteerille.
- Yksittäisen vakiovuorokerran peruminen viimeistään 5 vrk aiemmin.
- Myöhemmin peruttu tai käyttämättä jätetty vuoro laskutetaan normaalisti.
Jäähallin käyttövuoroja voit käydä katsomassa Julius-varausjärjestelmässä.
Valtimotalo sijaitsee Valtimon pitäjässä, Sepänkatu 9. Valtimotalo toimii kohtaamispaikkana liikunnalle, kulttuurille, tapahtumille ja tarvittaessa koulutuksille.
Käyttövuorot on haettavana sähköisellä lomakkeella keväisin. Vapaita vuoroja on mahdollisuus hakea hakuajan ulkopuolella Kuntalaisten Talon neuvonnasta, puh. 04010 41001.
Valtimotalon vapaita käyttövuoroja voit käydä katsomassa Julius-varausjärjestelmässä.
Nurmeksessa on useita urheilu- ja liikuntakenttiä, joissa voi harrastaa tai kilpailla pesäpalloa, jalkapalloa ja yleisurheilua. Nurmeksesta löytyy myös Padel-kenttä, neljä Pickleball-kenttää, beach volley-kenttiä ja tenniskentät.
Urheilukenttien vakiovuoroja pidetään yllä kesäisin ja vuoroja haetaan keväisin sähköisellä lomakkeella. Vapaita vuoroja on mahdollisuus hakea hakuajan ulkopuolella sähköpostilla [email protected] tai soittamalla p. 04010 45104.
Urheilukentät
Nurmeksessa on kolme isoa urheilukenttää; keskustan, Laamilan ja Valtimon pitäjän urheilukentät. Pienempiä kenttiä ovat Porokylän koulun kenttä, Hyvärilän asuinalueen pienkenttä ja Ylikylässä raivattu, vanha hiekkakenttä.
Laamilan kenttä
Pinnoite: nurmikenttä, jossa keihäänheiton ja kuulantyönnön suorituspaikat.
Kenttää voivat käyttää mm. jalkapalloilijat ja yleisurheilijat.
Sijainti: Laamilantie 2 75530 Nurmes
Keskuskenttä
Pinnoite: hiekkatekonurmi päällysteinen, täysmittainen miesten ja naisten pesäpallokenttä sekä hiekkatekonurmipäällysteinen monitoimikaukalo.
Kesäisin kentällä voi pelata pesäpalloa ja jalkapalloa sekä harrastaa yleisurheilua (kentällä on pituus‑, seiväs- ja korkeushypyn suorituspaikat). Kentällä on myös pelikaukalo.
Talvella säiden salliessa kenttä jäädytetään, jolloin kentällä voi luistella ja pelata jääkiekkoa.
Kentällä on valot ja pukukoppi.
Sijainti: Nurmeksenkatu 11 75500 Nurmes (Kentälle pääsee pikkuporteista (3), joista kaksi on Koulukadun puolella ja yksi kentän päädyssä)
Porokylän koulun urheilukenttä
Pinnoite: tekonurmipäällysteinen kenttä sekä monitoimikaukalo. Lisäksi pituushyppysuorituspaikka ja juoksuradat.
Sijainti: Mähköntie 19 75530 Nurmes
Valtimon urheilukenttä
Pinnoite: nurmikenttä, jossa kesäisin voi harrastaa jalkapalloa ja yleisurheilua (kentällä korkeushypyn, kuulantyönnön, keihäänheiton ja pituushypyn suorituspaikat).
Sijainti: Urheilukuja 4 75700 Valtimo
Valtimon kaukalo/tenniskenttä
Talvella säiden salliessa kenttä jäädytetään, jolloin kentällä voi luistella ja pelata jääkiekkoa.
Kesäisin toimii tenniskenttänä (hiekkakenttä), johon tehdään tenniskentänrajat ja asennetaan peliverkko.
Sijainti: Urheilukatu 5 75700 Valtimo
Valtimon koulun kenttä
Kaukalo jäädytetään talvisin ja on ensisijaisesti koulun omassa käytössä koulujen työaikojen puitteissa.
Kesäisin hiekkakenttä ja skeittialue
Sijainti: Opinkuja 2 75700 Valtimo
Pickleball-ulkokentät
Porokylän koulu, Mähköntie 19 75530 Nurmes
Keskustan kenttä, Nurmeksenkatu 11 75500 Nurmes
Laamilan kenttä, Laamilantie 2 75530 Nurmes
Valtimon koulun kenttä, Opinkuja 2 75700 Valtimo
Tenniskentät
Nurmeksen tenniskentät (2 kpl) sijaitsevat luonnonkauniilla Mikonniemen alueella. Kentät ovat varattavissa vapaasti Asio-varausjärjestelmän kautta, pelaajalle toimitetaan kentällä olevan avainkotelon avainkoodi sähköpostitse. HUOM, muista myös lukita kentän ovet ja avainkoodikotelo pelivuorosi jälkeen.
Padel-kenttä
Sijainti: Hyvärilän nuoriso- ja matkailukeskus, Lomatie 12 75500 Nurmes
Lystirinteen kuntoportaat
Porrastreeni on suosittu liikuntamuoto ja portaat ovatkin mainio kuntoilupaikka niin aloittelevalle liikkujalle kuin aktiiviurheilijalle. Kuntoportaissa on 120 askelmaa, nousua 18 metriä (vaakapituus noin n. 80 m). Ei talvikunnossapitoa, käyttö omalla vastuulla.
Ohjeita käyttäjälle:
- Portaisiin vain jalan
- Nastakenkien käyttö portaissa kielletty
- Jos käytät kävelysauvoja, laita kumitulpat ensin sauvojen kärkeen
- Koiraa ei mukaan portaisiin
- Noudata yleistä siisteyttä, laita irtoroskat roskakoriin
Sijainti: Suojärvenkatu 1 75500 Nurmes
Ulkokuntoilupaikoilla on erilaisia kuntoilulaitteita, jotka sopivat eritasoisille kuntoilijoille. Ulkokuntoilupaikat ovat kaikkien vapaassa käytössä ja niiden käyttäminen on ilmaista.
Lystirinteen kuntoportaiden ulkokuntoilupaikka: Suojärvenkatu 1 75500 Nurmes
Sataman ulkokuntoilupaikka: Kaarlonkatu 1 75500 Nurmes
Frisbeegolfrata on tarkoitettu yleiseen käyttöön.
Lokkiharjulla on DiscGolf radan lisäksi talvisin mäenlaskupaikka sekä Lokkiharjun vapaa-aikakeskuksen läheisyydessä on hiihtolatu.
Rata on yhdeksänväyläinen ja pituutta sillä on reilun kilometrin verran Radan arvioitu peliaika on n. 45 — 75 minuuttia. Radan ihannetulos (par) on 28 heittoa.
Kaupunki vastaa radan ylläpidosta. Ylläpitoon liittyvissä asioissa voit olla yhteydessä kuntatekniikan mestariin, puh. 04010 45711.
Ohjeita frisbeegolfradan käyttäjille
Olet vastuussa jokaisesta heittämästäsi kiekosta. Osuessaan ihmisiin, eläimiin tai esineisiin kiekko voi aiheuttaa vakavaa vahinkoa.
Varoittaminen
Jos kiekko on vaarassa osua toiseen ihmiseen, siitä varoitetaan huutamalla lujaa ääneen fore (“FOOOOOOR!”) Lenkkeilijöiden ollessa kyseessä voit käyttää lisänä myös muita varoitushuutoja.
Heittäminen kierroksella
— Älä heitä, jos edellä oleva ryhmä on vielä korilla puttaamassa.
— Älä heitä, jos koria ei näy, vaan varmista ensin onko korilla ketään edessä.
— Älä heitä, jos kiekko on vaarassa osua lähistöllä oleviin ihmisiin tai eläimiin.
Löytökiekot
Palauta löytämäsi kiekot omistajalleen.
Nurmeksen kaupunki ylläpitää eritasoisia latuja niin perinteiselle kuin vapaalle hiihdolle.
Latujen sijainnit ja ajantasaisen hoitotilanteen löydät Fluent Outdoors Ladut ‑kohdasta.
Latujen valaistus on päällä klo 7 — 21.
Kotilanvaaran hiihtokeskuksen wc-tilat ovat avoinna hiihtokaudella ( kun ladut ovat hiihtokunnossa). Muut hiihtokeskuksen tilat eivät ole käytössä eikä varattavissa. Suksien huoltotila on avoinna hiihtokaudella. Alueella sijaitseva laavu on vapaasti käytettävissä.
Koiran kanssa hiihtäminen on sallittua seuraavasti:
- jääladuilla aina
- “Kartanon kierroksella” (2,5 km) keskiviikkoisin ja sunnuntaisin klo 17 — 21
Koira on pidettävä kytkettynä ja ulosteet on kerättävä niin maa- kuin jääladuilta.
Huom! Hiihtoladuilla ei saa kävellä eikä lumikenkäillä.
Fatbike-pyöräily talvella latureiteillä
Nurmeksen kaupungin huoltamalla latuverkostolla on sallittua ajaa fatbike-pyörällä luisteluhiihtoon tarkoitetuilla laduilla alla olevien ohjeiden mukaisesti ja hiihtosuuntaa noudattaen.
- käytetään pyöräilykypärää
- käytetään pimeänä aikana ajovaloja
- perinteisen hiihdon latu-uria pitkin ajaminen on kiellettyä
- käytetään vain ns. fatbike-pyöriä (pyörän leveys väh. 100 mm / 4 tuumaa)
- käytetään alhaisia rengaspaineita (noin 0,5 bar)
- sähköavusteisen pyörän avustuksen maksimiteho 1000 W
Majatalosta majataloon ‑ladut
Nurmeksen ja Valtimon pitäjän alueella toimii Pielisen Matkailuyrittäjät ry:n ylläpitämä latuverkosto. Reitti kulkee vaihtelevassa maastossa metsissä ja järven jäällä. Majatalojen välinen hiihtomatka on 22 km. Hiihdon välillä voi levähtää kodassa, evästellä ja paistella makkarat kaikessa rauhassa. Ladulle ovat tervetulleita hiihtämään kaikki nurmeslaiset sekä matkailijat. Myös koirien kanssa hiihtäminen on sallittu. Latu pyritään pitämään sään mukaan auki maaliskuun 25.3. asti. Kannattaa kuitenkin aina tarkistaa majataloista, milloin latu on viimeksi avattu ja mitkä majatalojen välit ovat hiihdettävissä.
Välimatkat:
Puukari-Laitala 22 km
Laitala-Pihlajapuu 25 km.
Kaukalot ja luistelualueet:
Porokylän koulun kaukalo, Mähköntie 19
Itäkaupungin luistelualue, Lehtovaarankatu 13a — 15 välinen alue
Hyvärilän asuinalueen pienkenttä
Pohjoispään asuinalueen pienkenttä (Kaivokatu/Niittykatu)
Keskustan kentän luistelualue, Koulukatu 3
Luistelurata (400 m), Laamilan urheilukenttä, Laamilantie 2
Valtimon jääkiekkokaukalo
Laamilan luistelurata
Luisteluradan pituus 400 metriä.
Laamilan luisteluradan valot ovat päällä klo 7–21 ja ne syttyvät, kun on tarpeeksi hämärää tuona aikana. Valaistus syttyy noin 10 % teholla. Huoltorakennuksen päädyssä on painike, josta valaistustasoa voidaan nostaa 50 % teholla kahdeksi tunniksi, jonka jälkeen valaistus himmentyy takaisin 10 % tehoon.
Ulkojäiden ajantasaiset kunnossapitotiedot löytyvät sähköisestä Fluent Outdoors ‑seurantajärjestelmästä.
Uimarannat
Nurmeksen kaupungin alueella on 3 uimarantaa (Satama, Hyvärilä ja Lokkisaari).
Taajamassa on 3 uimapaikkaa ja kylillä uimapaikkoja on 6.
Taajaman rannat tarkistetaan vuosittain uimakauden alussa ja niiden vedenlaatua tutkitaan säännöllisesti kesän aikana. Kylien uimapaikkojen vedenlaatu tutkitaan kerran kesässä.
Talviuintipaikat
Kaupungin avantouintipaikat löytyvät satamasta ja Lokkisaaresta.
Sataman pukukoppien avainsäilöön saa koodin ja ohjeistuksen kaupungintalolta, Kirkkokatu 14/ Minna Pelkonen 050 347 1364 . Samalla voit palauttaa vanhan avaimen.
Lokkisaaren pukukopin avain on avainsäilössä, johon saa koodin ja ohjeistuksen Kuntalaisten Talon asiakaspalvelupisteestä, Kunnantie 1.
Sataman uimaranta (myös talviuintipaikka)
Wc:t, suihku, pukukopit
Sijainti: Kaarlonkatu 1, Pielinen
Hyvärilän nuorisokeskuksen uimaranta
Pukukopit, wc:t
Lomatie 12, Pielinen
Lokkisaaren uimaranta (myös talviuintipaikka)
Pukukopit, wc:t
Lokkiharjuntie, Valtimojärvi
Kairikon uimaranta
Pukukoppi, laituri
Pitkärannankatu, Nurmesjärvi
Nahkimon uimaranta (koiraranta)
Ei pukukoppeja, ei wc:tä
Hurtantien kautta, Nurmesjärvi
Laamilan uimaranta
Pukukopit ja huussi
Tuiskuntien päässä, Lautiainen
Höljäkän uimaranta
Pukukoppi ja laituri
Pieni Everikkalampi
Lipinlahden uimaranta
Pukukoppi ja laituri venevalkama
Opistontie, Pielinen
Kumpulammen uimaranta
Laituri, pukukoppi
Kajaanintie 75530 Nurmes
Kuokkasenkosken uimaranta
Pukukoppi ja venevalkama
Kuokkasenkoskentie 75530 Nurmes
Petäiskylän uimaranta
Pukukoppi ja huussi
Petäiskyläntie 75500 Nurmes
Savikylän uimaranta
Pukukoppi ja huussi, laituri
Kuopiontie 75650 Savikylä
Nurmes tarjoaa upeita luontoelämyksiä retkeilijöille ja muille luonnossa liikkuville, ei tarvitse lähteä pitkälle päästäkseen ulkoilemaan ja liikkumaan mahtaviin maisemiin. Metsään päästäkseen ei välttämättä edes tarvitse mennä kovin kauas kaupungin keskustasta.
Monikäyttöreitit
Monikäyttöreittejä löytyy monipuolisesti eritasoisille liikkujille. Monikäyttöreiteillä voi liikkua kesällä kävellen ja pyöräillen.
Kotilanvaaran kierros
Kotilanvaaran kierros on helppo muuttaa sopivan mittaiseksi. Reitti on noin 12 km pitkä ja kulkee Bomban kautta Kotilanvaaralle jatkuen sieltä Paljakanvaaralle, jossa laavu, tulipaikka sekä WC. Paljakanvaaralta matka jatkuu Hyvärilän kartanonkierrokselle ja takaisin Bomballe.
Ellun lenkki
Nuoriso- ja matkailukeskuksesta on noin 8 km matka Ellun kodalle. Kohteen päässä on tulipaikka ja Ellun kota. Kodan vieressä myös nuotiopaikka ja rantautumispaikka. Lenkin pinta on purua/haketta. Reitti on helppo mäkimaasto ja se sopii myös lapsille. Ellun kodan lähelle pääsee myös pyöräillen ja autolla Kohtavaaran tieltä kääntyvän Paavelan tien kautta. Ellun kodan välittömässä läheisyydessä sijaitsee myös Hyvärilän Nuorisokeskuksen yksityiskäytössä oleva mökki saunoineen. Alueelle ei saa mennä ilman lupaa.
Porokylän polut
Porokylän polut on noin 8 km pitkä reitti, joka kulkee Kumpulammen ja Laamilan urheilukentän välillä.
Hurtan taival
Hurtan taival on noin 32 km pituinen osa Talonpojan taivalta, joka kulkee Valtimon Lokkisaaren ja Nurmeksen Känkkäälän Vihreän teollisuuden aleen välillä, osaksi pitkin UUK-reittiä. Reitin varrella on kaksi todella haastavaa kohtaa. Reitiltä löytyy muutama tulipaikka/laavu tarvittavin tarpein varustettuna.
Kokkoharjun reitti
Kokkoharjun reitti on vajaa 4 kilometriä pitkä, UKK-reittiä mukaileva väylä Valtimon Kokkoharjun maastossa.
Syrjän pitkokset
Syrjän pitkokset on Talonpojan taival ‑nimisen reitin, noin 3 km pitkä väliosa, joka kulkee Kainuun ja Pohjois-Karjalan rajalta kohti Valtimon pitäjän taajamaa ja Tammikosken laavua.
Ohjeita reitillä liikkujalle
• Reitti on monikäyttöreitti, joka tarkoittaa, että kaikenlainen ihmisen lihasvoimin tapahtuva liikkuminen on sallittu reitillä ympäri vuoden.
• Jokainen reitinkäyttäjä on samanarvoinen liikkumistavasta riippumatta. Noudatetaan varovaisuutta ja otetaan huomioon kanssaliikkujat.
• Nopeampi kiertää hitaamman ja kohdattaessa molemmat väistävät.
• Luontoa tulee kunnioittaa. Pysy merkityllä reitillä. älä häiritse eläimiä, ota turhaan kasveja tai maa-ainesta.
• Älä jätä roskia luontoon. • Tulenteko on sallittu ainoastaan sille osoitetuilla paikoilla.
• Tiealueilla tulee noudattaa liikennesääntöjä ja yleistä turvallisuutta.
• Reitillä liikkuminen moottoriajoneuvoilla on kielletty, pois lukien reitin huoltotyöt ja tiealueet.
• Reittiä ylläpitää Nurmeksen kaupunki. Ilmoita reitillä ilmenevistä poikkeavuuksista ylläpitäjälle.
Fatbike-pyöräily reitillä talvella
• Käytetään pyöräilykypärää.
• Käytetään pimeänä aikana ajovaloja.
• Perinteisen hiihdon latu-uria pitkin ajaminen on kiellettyä.
• Käytetään vain ns. Fatbike-pyöriä (Pyörän leveys vähintään 100 mm/4 tuumaa).
• Käytetään alhaisia rengaspaineita (noin 0,5 bar).
• Sähköavusteisen pyörän avustuksen maksimiteho 1000W.
Reittimerkinnät
• Reitti on opastettu väritunnuksilla ja opastesymboleilla.
• Väritunnukset löytyvät opastetolpista, puista ja opasteviitoista.
Monikäyttöreittien kartat (tulostettava pdf avautuu uuteen ikkunaan).
Rantaraitit
Rantaraitit kiertävät Nurmeksen keskustan ympärillä kauniissa Pielisen ja Nurmesjärven rantamaastoissa. Rantaraitille pääsee esimerkiksi Mikonsalmensillalta tai Rantakadulta. Upeita maisemia voi myös ihastella istahtaen reitillä oleville penkeille. Rantareitit ovat valaistuja.
Reitiltä löytyy myös opastetauluja liittyen Nurmeksen vanhan kauppalan historiaan. Nurmeksen vanhaan kauppalaan ja sen historiaan voit tutustua Kotiseutuliiton eMuseo-sovelluksella.
Kartanon kierros
Kartanon kierros on 2,7 kilometrin pituinen helppokulkuinen valaistu reitti Hyvärilän nuoriso- ja matkailukeskuksen lähimaastossa kiertävä kuntopolku.
Joukon polku
Joukon polku on noin kilometrin pituinen rantapolku Nurmeksen Vinkerlahdella. Polun varrelta löytyy lintutorni, josta avautuu upeat näkymät Vinkerlahdelle.
Soveltuu myös lapsiperheille
Joukon polulta löytyy hyvän mielen polku, joka tarjoaa erilaisia hyvinvointiin liittyviä tehtäviä. Reitti on tarkoitus kulkea rauhallisesti, aistien ja havainnoiden ympäristöä.
Muita retkeilykohteita
Toivon torni
Toivon tornin reitti on 2,4 kilometrin pituinen metsämaastossa kulkeva reitti. Reitin näköalatornista pääsee ihastelemaan kolimaista kansallismaisemaa. Näköalatornille pääsee jyrkempää tai loivempaa reittiä pitkin. Reitti alkaa Haikolan talon pysäköintialueelta (Opistontie 7).
Mujejärven alue
Mujejärven alue on mainio kohde retkeilijälle, joka haluaa nauttia rauhasta. Alueella merkittyjä reittejä on yhteensä 30 kilometriä, joista rengasreittejä kaksi. Laavuilla, autiotuvalla ja vuokrakämpässä on mahdollisuus yöpyä. Mujejärven alue sijaitsee noin 40 km Kuhmon suuntaan.
Peurajärven virkistysalue
Peurajärveltä löytyy kaksi helppokulkuista reittiä järven ympäri. Alueella on kaksi kotaa, laavu, viisi tulentekopaikkaa ja keittokatos. Reitit sopivat myös lapsiperheille.
Peurajärven virkistysalue sijaitsee noin 40 km Kuhmon suuntaan.
Raesärkät
Raesärkät on kärryteitä ja pyöräuran pohjaa noudattava retkeilyreitti. Alueelta löytyy taukopaikkoja lyhyen välimatkan päässä toisistaan. Reitti sopii myös lapsiperheille. Raesärkät sijaitsee noin 25 km Nurmeksesta Kuopion suuntaan.
Tiilikan kansallispuisto
Tiilikan kansallispuisto tarjoaa tasaisen maaston eri tasoisille kulkijoille. Puiston alueella on noin 21 kilometriä merkittyjä reittejä, joista voi valita itselleen sopivan pituisen reitin.
Hiidenportin kansallispuisto
Hiidenportin kansallispuisto sijaitsee Sotkamossa ja se on vaikuttava rotkomaisemainen retkeilykohde. Alueella on merkittyjä ja pitkostettuja reittejä yhteensä lähes 30 kilometriä.
Tulentekopaikat
Nurmeksen kaupunki ylläpitää useita eri tulipaikkoja, kotia ja laavuja.
- Kynsisaaren kota ja laavu
- Kotilanvaaran laavu
- Ellun kota ja laavu
- Porosaaren laavu
- Hiisilammen laavu
- Jurttivaaran kota
- Luhtalammen kota
- Kolkonjärven laavu
- Leipikosken laavu
- Autiotammi
- Kokkoharjun laavu
- Louhivaaran laavu
- Paljakanvaaran laavu
- Lokkiharjun laavu
- Venekujan laavu
- Mäkelän laavu
- Haapaniemen laavu
Kodat ja laavut löytyvät kartalla Infogis-palvelussa.