Sisältöjulkaisija

Navigaatiovalikko

Valtimon kohtaamispaikka/ kansikuva

  

Murupolku

Kohtaamispaikkahanke tauolle

Kohtaamispaikkahanke tauolle

Valtimon Kohtaamispaikka -hanke jää tauolle 6.4. alkaen ja toiminta käynnistellään jälleen tilanteen sen salliessa. Kahvilan avaamisajankohta siirtyy myös.

Vallitsevan tilanteen vuoksi Valtimon Kohtaamispaikka -hanke on päätetty laittaa tauolle 6.4. alkaen. Hankkeen eteenpäin vieminen ja hankkeelle asetettujen tavoitteiden saavuttaminen on todettu viruksen aiheuttamassa poikkeustilanteessa melko haastavaksi, koska hankkeen keskeisin ajatus on kohtaaminen ja kohtaamisia on juuri näinä aikoina syytä välttää. Maaliskuun alussa oli vielä optimistiset suunnitelmat kahvilan avaamiseksi Kuntalaisten talolle huhtikuussa, mutta sitä päätettiin lykätä aluksi toukokuun alkuun ja näillä näkymin kahvilan avaaminen siirtyykin syksymmälle. Lykkäämispäätökseen vaikutti myös hallituksen linjaus ravintoloiden ja kahviloiden aukiolon rajoittamisesta.

Hanke on tauolla toistaiseksi. Toimintaa jatketaan heti kun tilanne alkaa näyttämään jatkamisen kannalta jälleen suotuisalta. Toivotaan kuitenkin, että jo syksyllä oltaisiin palattu taas takaisin normaaliin päiväjärjestykseen. Toki aika näyttää mikä se normaali tällaisen poikkeuksellisen tapahtuman jälkeen lopulta tulee olemaan.

Kaikesta huolimatta, aurinkoista kevään jatkoa!

Hanke ei välttynyt viruksen vaikutuksilta

Hanke ei välttynyt viruksen vaikutuksilta

Maalis-huhtikuun osalta kalenteri näyttää tällä hetkellä kovin tyhjältä ja kahvilan avaamista Kuntalaisten talolle jouduttiin siirtämään. Tilanne elää ja hanke sen mukana.

Kalenteri tyhjeni kevään osalta kertaheitolla, kun keväälle suunnitellut koulutukset ja tapahtumat siirtyivät tuonnemmaksi ja kahvilan avaaminen Kuntalaisten talolle viivästyi. Toki nämä tapahtumat eivät kovin maata mullistavia suuressa mittakaavassa ole ja varasuunnitelmia on pystytty laatimaan melko helposti, vaikka pieni epätietoisuus onkin vallitseva tila tällä hetkellä. Viruksen aiheuttama tilanne on poikkeuksellinen ja koskettaa kaikkia, sekä aiheuttaa monenlaisia hankaluuksia, mutta yritetään silti pitää pyörät pyörimässä.

Alkuperäinen suunnitelma oli avata kahvila Kuntalaisten talolle huhtikuun 1. päivä. Kahvilaa alkaa pyörittämään Näre ry, voittoa tavoittelemattomalla periaatteella. Kaikki on terveystarkastajan lupaa toiminnan aloittamiselle myöten kunnossa, mutta sattuneesta syystä kahvilan avaamisen ajankohta siirtyi kuukaudella eteenpäin ja tämänhetkinen suunnitelma on, että toiminta aloitetaan toukokuun alussa. Tilanteen kehittymistä toki seuraillaan ja sen mukaan eletään ja tehdään varasuunnitelmia ja varasuunnitelman varasuunnitelmia tilanteen niin vaatiessa.

Yllättävä kalenterin tyhjeneminen antaa toisaalta tilaa luovuudelle ja ajan voi käyttää hyödyksi esimerkiksi pienten remonttitöiden parissa ja kahvilan ja tulevan kohtaamispaikan sisustusta suunnitellessa, sekä kääntää katsetta jo tulevan syksyn tapahtumiin. Kahvilan avautumisesta tiedotetaan hyvissä ajoin, kunhan avaamisajankohta voidaan varmuudella lyödä lukkoon.

Pysytään terveinä!

Valtimon kohtaamispaikan toimintaan voi vaikuttaa

Valtimon kohtaamispaikan toimintaan voi vaikuttaa

Kuntalaisten Talolle muovautuva kohtaamispaikka vaatii vielä paljon erilaisten palikoitten yhteensovittamista. Hyvien käytäntöjen löytämiseen ja toimintamallin muodostamiseen on aikaa puolitoista vuotta.

Kohtaamispaikka ei ole missään nimessä vielä valmis, sellaisiakin huhuja kylillä liikkuu, joten katkaistakoon niiltä heti alkuunsa siivet. Kirjaston siirtyminen Kuntalaisten Talolle ja tuleva remontti jakavat myös mielipiteitä, mutta selvennettäköön, että kirjasto ja kohtaamispaikka ovat kaksi eri kokonaisuutta, vaikka ne sijoittuvatkin saman katon alle. Molemmat kyllä varmasti tulevat tukemaan toistensa toimintaa ja voisi jopa ajatella, että rakennuksen nimi, ”Kuntalaisten Talo” lunastaa vihdoin merkityksensä, kun talo tulee oikeasti Valtimon pitäjän asukkaiden käyttöön.

Kuntalaisten Talon tiloista kohtaamispaikan käyttöön jäävät mm. kahvila, juhlasali, aulatilat, kokoustilat ja alakerran nuorisotila. Paljon monipuoliseen toimintaan taipuvia ja muokattavia tiloja. Remontti pyritään toteuttamaan esimerkiksi nuorisotilojen ja juhlasalin osalta kesäaikaan, jolloin tiloissa ei muutenkaan ole toimintaa, jotta siitä ei koituisi haittaa tilojen käyttäjille.

Kohtaamispaikan toiminnan mallintamisessa on toki myös omat haasteensa, kuten remontti ja sen vaikutukset, toiminnan koordinoinnin ratkaiseminen hankkeen jälkeen, hyvien ja mutkattomien käytäntöjen löytäminen toiminnan tuottamiseksi, sekä vielä tuntemattomat haasteet, mutta näihinkin on mahdollista löytää sopivat ratkaisut.

Toiveita ja ideoita kohtaamispaikan osalta otetaan vastaan yhä edelleen. Toiminnan käynnistyttyä, tulee käytäntö lopulta näyttämään sen, minkälaiseksi kohtaamispaikan toimintamalli kehittyy, eikä malli ole silloinkaan vielä lopullinen, vaan kehittyä voi, ja pitää, koko ajan.

Muutos voi olla myös mahdollisuus.

Kuulumisia

Valtimon Kohtaamispaikka -hankkeen alkutaipaleen kuulumiset

Valtimon Kohtaamispaikka -hanke on Vaara-Karjalan Leaderin ja Nurmeksen kaupungin rahoittama hanke, jonka tavoitteena on tukea järjestöjen toimintaa, sekä toteuttaa myös konkreettinen kaikille avoin kohtaamispaikka Valtimolle.

Hanke on käynnistynyt. Takana on kolme viikkoa suunnittelu-, tutustumis-, hahmottelu- sekä verkostoitumistyötä ja samoilla linjoilla jatketaan eteenpäin. Kuluneella viikolla käytiin myös hakemassa inspiraatiota Juuan Ellinkulmasta, joka on toiminut menestyksekkäästi juukalaisten yhdistysten, järjestöjen ja kuntalaisten kohtaamispaikkana jo useamman vuoden ajan. Samankaltaista toimintaa puuhataan tämän hankkeen tiimoilta myös Valtimolle. Hanketta rahoittaa Vaara-Karjalan Leader 80% ja Nurmeksen kaupunki 20%.

Konkreettisin tuotos, mikä kohtaamispaikka -hankkeen myötä tullaankin toivottavasti toteuttamaan on, Valtimon Kuntalaisten Talolle muovautuva kaikille kulkijoille avoin uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton kohtaamispaikka, jossa voi viettää aikaa, kahvitella, harrastaa ja tavata ihmisiä. Toivon mukaan kohtaamispaikassa tulisi olemaan myös monilpuolisia tapahtumia kaiken ikäisille. Tulevan kevään aikana toimintaa pyritään jo aloittelemaan jollain tasolla, esimerkiksi kahvilatoiminnan aloittamista selvitellään parhaillaan ja toivottavasti ratkaisuja asiaan liittyen tulee mahdollisimman pian. Hankkeen tavoittena on myös tukea järjestöjen ja yhdistysten toimintaa.

Lopullisesti kohtaamispaikka saa muotonsa viimeistään kirjaston siirryttyä Kuntalaisten Talolle. Sitä ennen on luvassa remontti, jossa Kuntalaisten Talon ensimmäisen kerroksen toinen siipi (S-Marketilta katsottuna vasen) tullaan muuttamaan kirjastotiloiksi. Remontti aloitetaan toukokuun aikana. Muut tilat säilyvät suht ennallaan, mutta pieniä ehostus töitä tullaan tekemään, joka tulee hetkellisesti vaikuttamaan tilojen käyttöön. Näistä tiedotetaan myöhemmin.

Odottavin mielin siis eteenpäin!

 

 

 

Yhteystiedot/järjestökoordinaattori

Valtimon kohtaamispaikka -hanke

Katri Kantola Järjestökoordinaattori 04010 41133 katri.kantola(at)nurmes.fi

Valtimon kohtaamispaikka -hanke