Kunnilla merkittävä rooli Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamisessa
Kunnat vastaavat alueillaan muun muassa kaavoituksesta, maankäytöstä, liikennesuunnittelusta, energiayhtiöiden omistajaohjauksesta, monien rakennusten lämmitystapavalinnoista, koulutuksesta ja julkisista hankinnoista, joten kunnilla on suuri vastuu ja mahdollisuus vaikuttaa ilmastotavoitteiden toteutumiseen.
Myös Nurmeksen kaupunki on mukana ilmastotyössä vahvalla otteella. Olemme olleet Hinku-kunta jo vuodesta 2014 sekä liittyneet kunta-alan energiatehokkuussopimukseen (KETS) vuonna 2022, jonka kautta seuraamme energiankulutustamme aktiivisesti. Perustimme Ilmastotyöryhmän vuonna 2023 ja saimme Ympäristöministeriön myöntämän avustuksen kunnan ilmastosuunnitelman tekoon vuodelle 2024.
Ilmastonmuutosta ei voida enää kokonaan torjua, mutta sen kehitystä voidaan hillitä. Joudumme siis myös Nurmeksessa sopeutumaan muutoksiin. Muutosten suuruudet riippuvat meistä kaikista. Jokainen voi valinnoillaan ja omalla käyttäytymisellään vähentää päästöjä ja hillitä maailmanlaajuista ilmastonmuutosta.