Kuntalaiset äänestivät Osallistuvaan budjetointiin 2026 varatut 10 000 euroa käytettäväksi nuorten harrastamisen ja hyvinvoinnin tukemiseen.
Äänestysvaiheessa Webropol-kyselyssä annettiin 446 ääntä, joista voittajaehdotus sai 97. Toiseksi tuli ehdotus kunnollisten, säädettävillä painovastuksilla varustettujen ulkokuntosalilaitteiden hankinnasta (67 ääntä), ja kolmanneksi yleisen viihtyvyyden parantaminen (63 ääntä).
Eniten ääniä saanut ehdotus täyttää Osallistuvan budjetoinnin ehdot, ja kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 13.4.2026 valita sen voittajaksi. Voittanut idea toteutetaan vuoden 2026 aikana.
Käytännön toteuttamisen rahojen käytöstä toteuttaa nuorisovaltuusto. Nurmeksen kaupungin vaikuttamistoimielimessä nuorisovaltuustossa on kattava edustus nuoria eri kouluista ja oppilaitoksista.
Ideavaiheessa jätettyjen yhteystietojen kesken arvottiin kolme tuotepalkintoa, ja voittajiin on oltu yhteydessä.

